sunnuntaina, lokakuuta 28, 2007

TUKANLAITTOPÄIVÄ

Päivän linkki tässä: lentopallopuudeli!


PEDRO: tänään oli parturipäivä! Naamaa on ajettu ja tukkaa revitty. Mamma sai päähänsä "avata" mun tukkani. Sitten piti vielä ottaa kuvakin. Onneksi mamma unohti kynnet...
Tänään ei ollut treenejä. Lohjalla on kaupunkiottelu tänä viikonloppuna, nimittäin. Toivottavasti voitto tulee Porvooseen tänä vuonna.
Eilen me muuten karattiin mammalta metsässä. Tällä kertaa minä en edes eksynyt.

tiistaina, lokakuuta 23, 2007

TYÖPÄIVÄ KOTONA!

LARA: Tänään oli mukava päivä. Mamma teki töitä kotona. Minä sain ihanan puolimädän luun jonka mamma oli unohtanut ulos johonkin kassiin. Sain syödä sen ihan rauhassa kellarihuoneessa.

Mamma toi työt kotiin



Pedron työnäyte

sunnuntaina, lokakuuta 21, 2007

TREENIT

LARA: oli taas hakutreenit Kaffebergintiellä. Minulla oli yksi maalimies, joka löytyi helposti vaikka olikin mennyt tosi pitkälle. Mammalta tuli kehuja.
Pedro harjoitteli mukavia taas tänään. Kolme maalimiestä laitettiin todella syvälle. Pedro sai katsella kun ne meni. Eikä tarvinnut edes haukkua että sai palkkaa!
Lähti ihme kyllä ripeästi joka pistoon. Mamma on oppinut miten sitä rauhoitetaan välillä.

lauantaina, lokakuuta 20, 2007

KÄÄK!

LARA: Tällaisen tarinan mamma löysi jostain sieltä koneelta jonka ääressä hän nytkin istuu kirjoittamassa kun minä sanelen. Tuo estrelanvuoristopaimenkoira josta tarina kertoo kuuluu laumanvartijoihin. Niiden kuuluu vartioida laumaansa muun muassa susilta.

Susilauma raateli metsästyskoiran kuoliaaksi perjantain ja lauantain välisenä yönä Kurussa Pirkanmaalla. Kurun riistanhoitoyhdistyksen toiminnanohjaaja Jari Hemminki kertoo,
että 75-kiloinen Estrelanvuoristopaimenkoira oli yön aikana hävinnyt omakotitalon pihasta. Lauantaina aamulla paikallinen hirviporukka järjesti etsinnät, ja pahoin raadeltu koira löydettiin sadan metrin päästä sen kotitalosta.
- Ei ollut koirasta kuin luut jäljellä, kertoo paikalla käynyt Hemminki.
Kurulaisperhe on järkyttynyt tapahtuneesta. 9-vuotias koira oli kuin perheenjäsen. Lauantaina löydettiin talon läheltä useamman suden jälkiä. Hemminki arvioi, että liikkeellä on ollut kolmen suden lauma. Hemminki kertoo, että päästäkseen vuoristopaimenkoiran kimppuun susien on täytynyt kulkea usean talon pihapiirin läpi. Paikka, jossa koira on raadeltu, sijaitsee harvaanasutulla alueella. Hemmingin mukaan se ei ole kovin kaukana Ikaalisten Karpanperästä, jossa susi tappoi koiran viime viikonloppuna.
Aamulehti kertoi viime maanantaina susilauman tappamaksi joutuneesta norjanharmaahirvikoira Lulusta. Hirvimetsällä ollut koira raadeltiin viime sunnuntaina keskellä päivää. Hemmingin mukaan on hyvin mahdollista, että Kurun tapauksessa kyse on
samoista susista. Hemminki kertoo, että viime talvena Kurussa tehtiin useita
jälkihavaintoja susista. Se on sen sijaan hänen mukaansa yllättävää, että susi hakee koiran pihasta. (Aamulehti 20.10.2007)

Minulle ja Pedrolle mamma kertoi tällaisen tarinan.
Uskaltaakohan enää illalla mennä ulos pissalle ilman mammaa? :


80-luvun alkupuolella kun aloitin toimittajana Porvoossa sattui 5 kilometriä täältä Ylikestä vastaavanlainen tapaus. Susi kävi keskellä päivää hakemassa beaglen talon pihasta. Kaiken lisäksi tapauksen näki kaksi rakennusmiestä. Miehet tekivät kattotöitä viereisellä pihalla ja luulivat ensin suden koiraksi. Susi tuli muina miehinä metsästä, nappasi beaglen suuhunsa ja vei metsään. Kävin silloisen luonnonhistorian museon johtajan kanssa (Raimo Luoma) tutkimassa paikkoja. Löysimme koiran kaulapannan jäänteet ja vähän karvatupsuja metsästä vain muutaman sadan metrin päästä talosta. Ilmeisesti susi oli ollut todella nälkäinen ehkä sairaskin.
Sen koommin siitä ei sitten kuultu.

perjantaina, lokakuuta 19, 2007

JOULULAHJOJA

Koristetyyny, lammas
Design: Ingegerd Niemi, Ruotsinpyhtää

LARA: mamma kävi Ingegerd Niemen luona tänään, muttei tuonut meille mitään kivaa. Mutta me saadaan kuulemma kummatkin joululahjaksi Ingegerdin lammastaljoja makuualustoiksi. Minä haluan tuommosen kuvan kaltaisen tumman alustan jossa on pitkiä tupsuja!
Tässä on osoite Ingegerdin kotisivuille ja tässä Ingegerdin blogiin jos joku haluaa katsoa mitä kaikkea Ingegerd valmistaa.
Sitten mamma kertoi että Apu Illiapu kuoli viime maanantaina, 15. lokakuuta. Minä ajattelin että se on joku koira jota minun pitäisi tuntea mutta se olikin mamman kasvattama harmaa marsu joka asui Loviisassa.

APU ILLIAPU
Kuva: Cornelia

maanantaina, lokakuuta 15, 2007

OMA HUONE !

LARA: nyt meillä on ikioma huone. Mamma laittoi sen kuntoon viime lauantaina. Tänään se vihittiin käyttöön. Juhlan kunniaksi syötiin muhkeat luut. Kuvassa minä syön sivistyneesti sohvassa, Pedro vähemmän sivistyneesti...
Eilen oltiin treeneissä pitkästä aikaa. Minulla oli pitkä rata ja yksi maalimies. Minusta se meni hyvin mutta mamma väittää että olisin voinut haukkua paremmin. Sic.
Pedrolla oli jokin simppeli motivaatioharjoitus. Sen ei tarvinnut tehdä kuin kolme hyvää ja iloista lähtöä.

lauantaina, lokakuuta 06, 2007

MIKÄ PÄIVÄ!

LARA: Mikään i onnistu.
Tänään meidän piti mennä piiiitkälle lenkille. Ja mentiinkin.
Sitten alkoi satamaan. Oikein kaatamalla. Seistiin ensin joidenkin onnettomien pikkupuiden alla, mutta eihän ne estäneet meitä kastumasta. Sitten juostiin kiitolaukkaa kotiin. Minä olin läpimärkä, mutta onneksi mamma ei huomannut kun kuivasin itseäni hänen sängyssä. Siellä on valkoinen villainen peitto joka imee kivasti vettä.
Dali-pentu on ollut tuhma. Tai sanoisinko tyhmä. Vaikka minä sanoin että pyöräilijöitä voi ajaa takaa harjoittelumielessä, muttei pyydystää oikeesti, se idiootti meni puremaan jotain pikkutyttöä. Että minua pännii tuommonen kakara. Isäänsä tullut!
Tänään Pedro on ollut itsekin oikein machomiessika.
Mamma voisi myydä se jonnekin kauas!