maanantaina, huhtikuuta 30, 2007
sunnuntaina, huhtikuuta 29, 2007
PÄIVITYKSIÄ
Olen lisännyt muutamia uusia linkkejä ja muutenkin siivonnut sivua.
ABOUT POODLES-linkkilistan alla löytyy nyt erilaista villisinfoa (mm linkki Kennel Sir Ascot-kennelin värigenetiikkasivuille ja linkki puudelihistoriasivuille jossa kerrotaan mihin kaikkeen villiksiä on käytetty)
KENNELS-linkkilistaan on lisätty Virve Mikkolan slovakiancuvacit
NUTRITION & HEALTH-listaan on lisätty linkkejä (mm kauratutkimus ja luomuruokinnan ravintolista)
PELASTUSKOIRIEN MM-kisoihin lisäsin suoran linkin
at 14:01
MAHA ALKAA OLLA KUNNOSSA
LARA: eilen mamma vei meidät LINTUTORNIIN. Kääk. Siellä ei ollut mitään tekemistä. Meikäläiset ei näe mitään tornista kun seinät on niin korkeat. Kököteltiin vaan kun mamma katseli lintuja jollain vempaimella. Se ei ollut kamera vaan jotkut kiikarit. Ne mamma osti vuosi sitten venäläiseltä katukauppiaalta Tallinnassa ja hän on niistä edelleen ikionnellinen. Ihmiset!
Minä olen taas tyytyväinen kun ollaan siirrytty takaisin luonnonmukaiseen ruokaan. Minulla on ollut maha kipeänä tosi kauan ja mamma alkoi epäillä kuivamuonaa. Ensin hänelle selvisi että tämä kallis ruoka ei edes sisällä niin paljon A-vitamiinia kuin pussissa lukee. Minulla alkoi olla iho-ongelmia ja mamma epäili heti sitä ruokaa. Rasvapuutoksen mamma sulki pois koska me syödään kalaöljyä. Sitten me saatiin Pedron kanssa mamman tekemää riisipohjaista "ylimenokausiruokaa" johon hän lisäsi vähän mahaa sun muuta. Saatiin myös A-vitamiinikuuri kananmunien muodossa ja minun iho parani viikossa.
Mamma kokeili antaa muutama pripula sitä kuivamuonaa aamuisin, mutta sitten minulla oli aina maha kipeänä illalla. Siksi mamma ei enää anna niitä pripuloita ollenkaan.
Nyt ollaan hiljalleen siirrytty riispitoisesta lihaisampaan ruokaan. Ja minä kakin vaan kerran päivässä. Mamma ostaa meille ekologisesti tuotettua niin paljon kun on mahdollista ja syödään kaikki raakana. Hän haluaa nyt vähentää myrkkyjen määrää elimistössämme. Sanoo että Pedron adhd-oireetkin saattaa johtua niistä myrkyistä. ????
Mm tämmöistä ruokaa me nyt syömme eri kombinatioissa ja kaikki tarjotaan siis raakana:
Lihaa (nautaa, sikaa, lintua, lammasta, kalaa), mahalaukkua raakana ja kuivattuna, sisälmyksiä (sydäntä, maksaa, munuaisia), kananmunaa, raastettua porkkanaa ym meille sopivia vihanneksia, marjoja, kalaöljyä, hunajaa, oluthiivaa, merilevää, vehnänalkioöljyä, luita
Keitettynä: luomuriisi, kaurariisi, kauraa, Yrjölän puuro
Muuta: luomupiimää, raejuustoa, luomujoghurtti, jokunen tumma leivänpalanen,
at 12:26
lauantaina, huhtikuuta 28, 2007
perjantaina, huhtikuuta 27, 2007
MUUTTO EDESSÄ
LARA: kohta taas muutetaan ja sitten en näe naapureiden kissoja koska takapihamme on aidattu!
En tiedä tarkkaan missä meidän uusi kotimme on mutta mamman mukaan meillä on 20 metriä pitempi matka Porvoon keskustaan.
at 20:40
torstaina, huhtikuuta 26, 2007
HOTTENTOTT KOULUUN
Laran ja Pedron pentu Hottentott, eli Dali, omistajansa kuvaamana. Dali on äsken aloittanut koirakoulun. Pennut ovat nyt 8 kuukautta.
at 20:48
sunnuntaina, huhtikuuta 22, 2007
TÄÄLLÄKÖ MUKA HIRVIÄ?
LARA: mamma on niin tohkeissaan, kun hän vihdoin pääsi näkemään hirven ja vasan meidän metsässä.
Sitten kun me käveltiin sen hirven ja vasan ohi mamma sanoi että hän "uhraa minut jos se nyt hyökkää". Mitä lie tarkoittanut. Eiks mamma jo muka tiedä kuka suojelee meidän laumaa?? Sic.
PEDRO: täh? Oliks metsässä muitakin kuin se kultainen noutaja?
at 19:57
RULLATREENIT PELLOLLA
LARA: peltotreenit Tainalla. Minulla taas rullaharjoitus!!!! Kaksi maalimiestä, neljä toistoa. Kaksi ekaa meni ok, kolmas: vaivalloinen rullantuonti mammalle, neljännellä täyskielto.
Mamma lupaa antaa välipalkkaa ensi kerralla. Rusikoin maalimiehen kättä kun palkka ei irronnut....
Lopuksi otettiin kaksi rullantuontia mammalle, ne meni ok.
PEDRO: neljä rullantuontia pellolla. Kolme hyvää. Viimeisellä laski taas vietti.
Seuraavalla kerralla maalimiehet kutsuu/heiluu.
Alan kuitenkin tajuta mistä on kysymys.
Kunhan mamma vielä viitsisi leikata minulta turkkini ettei olisi niin kuumaa. Jaksaisin juosta paremmin.
at 16:28
lauantaina, huhtikuuta 21, 2007
LEPO!
LARA: lepoa ennen päivän työ.
Tänään käytiin taas harjoit-
telemassa Norpella. Minä treenasin eka kertaa rullan tuomista. Kahdella maalimiehellä, neljä toistoa. Olisin halunnut leikkiä vielä lisää mutta mamma vei autoon ja sanoi että hyvä kun jäi ylimääräistä virtaa.
PEDRO: minulla oli samanlainen harjoitus kuin Laralla.
at 18:22
perjantaina, huhtikuuta 20, 2007
KOLLEEGA KARJAALTA.. JA SUKULAINEN HESASSA
PEDRO: mamma bongasi tämän söötin appenzellertytön Porvoossa tänään. Mamma kuulusteli omistajaa ja osoittautui että neiti on kotoisin Karjaalta ja että hänestäkin on tulossa pelastuskoira. Nyt, kun mamma kuuli miten hyviä ne appenzellerit on hän uhkaa vaihtaa minut appenzelleriin!
Isovillakoiran äiskä bongasi bussi-ikkunasta Kulttuuritalon kohdalla tänään iltapäivällä.
at 19:43
tiistaina, huhtikuuta 17, 2007
maanantaina, huhtikuuta 16, 2007
LENTÄVÄ MATTO EKSYKSISSÄ ?
PEDRO:
Tuoli ja melkein persia-
lainen matto, keskellä metsää!!!
Ehkä matto on lentävää mallia. Se on voinut eksyä tänne Suomeen???
LARA:
No ei varmaan! Joku on sen tuonut tänne. Joku ihminen tietysti.
Ehkä metsän sisustaminen on nyt "in". Ihmiset ovat niin kummallisia.
at 20:54
sunnuntaina, huhtikuuta 15, 2007
RUOKAPIILO
PEDRO: tänään on otettu iisisti ja katseltu kun mamma on touhunnut pihalla. Minä luulen että hän on etsinyt jonkun hyvän piilon jollekin omalle saalille, ehkä sille lammaspaistipalalle joka nyt on "piilossa" sisällä. Pihalla ei kuitenkaan ollut mitään vielä äsken kun kävin tutkimassa. Ehkä hän kaivaa sen maahan huomenna kun sanoo menevänsä töihin. Muuten äiskä piilottaa kaikki omat ruoat sisällä, sellaiseen valkoiseen kaappiin mihin minä ja Lara emme pääse. Luulekohan mamma ihan oikeasti ettemme tiedä mitä hän siellä jemmaa? Sieltähän lähtee aivan mahtavat tuoksut. Mutta ihmisillä on ilmeisesti tosi huono hajuaisti. Ihan oikeesti.
at 21:06
lauantaina, huhtikuuta 14, 2007
EKA KYYTI ja PELTOTREENIT
LARA: treenit pitkästä aikaa. Oltiin Tainan pelloilla. Minä ajoin ensin pienen makkarajäljen. Oikeesti Rodin olisi pitänyt ajaa se, mutta sitä ei huvittanut. Sen jälkeen sain haukkua maalimiehiä palkkaa vastaan. Alkaa oleen tuo haukku vähän ruosteessa.
Pedro harjoitteli rullan tuomista. Eka kertaa ulkona. Mamma oli Pedron mielestä ottanut mukaansa huonot palkat, lehmänmahaa. Millalla oli lihapullia ja viimeinen "pisto" menikin sutjakkaasti, kun mamma auttoi sen verran että kävi Pedron kanssa ensin tuomassa rullaa maalimieheltä.
Ensi lauantaina on treenit Norpella ja sunnuntaina taas Tainalla.
Oltiin muuten eka kertaa kyydissä mamman "uudessa" autossa.
at 21:11
perjantaina, huhtikuuta 13, 2007
torstaina, huhtikuuta 12, 2007
tiistaina, huhtikuuta 10, 2007
MASI JA VARSAT
Masin emäntä lähetti tämän kuvan. Tässä ote kirjeestä:
"Tässä Masista hauska kuva jossa se ilmeisesti yrittää selittää varsoille paimenkoiran tehtävää. Noi varsat on sen kavereita ja se leikkii niiden kanssa siten että vuorotellen se juoksee varsojen perässä ja sit taas varsat sen perässä. Hassu koira."
Pennut täyttävät kahdeksan kuukautta tämän kuun 20 päivänä .
at 20:26
maanantaina, huhtikuuta 09, 2007
MYYRIEN KOTIRAUHAA HÄIRITSEMÄSSÄ
LARA: pääsiäinen loppumassa ja huomenna mamma lähtee taas sinne työhön. Me ei mentykään torstaina Riitan leirille koska auto hajosi matkalla. Mamma on sitten vaan ollut meidän kanssa. Ja tänään pääsin taas häiritsemään myyrien kotirauhaa.
Aamulenkillä osuttiin kahteen oravaan metsässä ja yritin näyttää mammalle miten saksanpaimenkoira kiipeää puuhun, mutta mamma pilasi koko jutun.
Tänään hän osti "uuden" auton. Mutta me emme kuulemma päästä kyytiin ennenkuin mamma on löytänyt sopivat häkit!
at 19:34
torstaina, huhtikuuta 05, 2007
JÄTTIKOIRAT PUISTOSSA
LARA: mamma vei meidät tänään koirapuistoon. Sitten mamma laittoi minut autoon ja lähti Pedron kanssa takaisin puistoon koska siellä oli kaksi JÄTTIKOIRAA. Ne oli laumanvartijarotua, pyreneitten mastiffeja ja mamma ajatteli että nämä osaavat ainakin puolustaa itseään jos tuo Tollo alkaa uhoa. Ja tietenkin Pedro yritti pomottaa sitä musta-valkoista urosta, mutta sepä antoikin Pedrolle kyytiä. Että minua nauratti katella kun Tollo haki turvaa mamman takaa.
at 19:31
keskiviikkona, huhtikuuta 04, 2007
PÄÄSIÄISLEIRIÄ ODOTELLESSA
LARA: Riisidietti pian ohi. Tänään sain jo muutaman pripulan riisin seassa.
Tänäänkin tehtiin lyhyt lenkki koska mammalla oli pitkä työpäivä. ( !!! )
Ulkona on tosi kylmää. Aamulla oli miinus viisi astetta, nytkin on vain noin +1 ja hirmukylmä tuuli. Toivottavasti perjantaina ei ole näin kylmää, mammalla on niin huono turkki. Me mennään kaikki Lapinlemun Riitan leirille Loviisaan. Minä ja Pedro pitämään hauskaa kavereiden kanssa, mamma oppimaan uusia asioita.
at 20:47
tiistaina, huhtikuuta 03, 2007
KAUPPAREISSU
PEDRO: Kaksi mälsää päivää. Laralla on ollut maha sekaisin eikä mamma ole viitsinyt viedä meitä pitkille lenkeille. Eilen mamma syötti meille molemmille RIISIÄ. Nyt Lara alkaa olla kunnossa. Mamma sanoi ettei se viitsi rasittaa Laraa vielä. Sitä paitsi tänään on tosi kylmä tuuli ja vain +1 astetta. Päästiin sentään mukaan kauppaan, mutta tällä kertaa ei saatu namia. Joskus mamma tuo meille jotain hyvää kaupasta. Me saadaan palkka jos MINÄ olen ollut hiljaa. Aina en malta....
Tänään mamma sai taas raivarin kun teiden vierustoissa on niin kamalasti lasinsiruja.
at 19:55
sunnuntaina, huhtikuuta 01, 2007
APRILLIPÄIVÄ METSÄSSÄ
LARA: nyt on muotia sisustaa ulkotilat. Tämä tuoli löytyi keskellä metsää tänään. EI OLE MUUTEN APRILLIPILA.
Kyllä ihmiset ovat sitten kummallisia. Raahavat isoja mööpeleitä pöpelikköön. No, tämä ei sentään pelästyttänyt mammaa niinkuin jotkut muut asiat täällä kaupungissa. Mamma pelkää ihan mielettömästi jotain mitä minä en ole vielä oikein sisäistänyt: aina välillä kun olemme lenkillä se kiljuu LASIIII! ja sitten se kiskoo minut pois reitiltä.
Toinen outo on AUTOOOO. Mamma ilmoittaa "auto tulee" ja sitten me pysähdytään. Siinä me seistään hiljaa ja yritetään olla sen näköisiä ettei meitä olekaan, koska autot eivät pelkää meitä yhtään, vaan tulevat vaan. Minä en itse asiassa ole ollenkaan kärryllä, mutta möllötän hiljaa paikalla mamman mieliksi. Minusta olisi hauskaa ajaa takaa noita autoja, mutta jostain syystä minut on kielletty tekemästä niin.
Tänään me juostiin metsässä. Eikä tarvinnut totella yhtään. Mammalla on sellainen pilli millä se ilmoittaa missä hän on. Aina saa namia kun muistaa käväistä mamman luona kun se on puhaltanut sitä pilliä.
PEDRO: Metsässä oli lämmintä, mutta vielä ei löytynyt kallioilta yhtään käärmettä. Ei törmätty myöskään ihmisiin eikä hirviin. Metsästä mamma vei meidät pelloille. Siellä meillä oli vähän koirakoulua. Mamma kiljui STEEEH! ja silloin piti seistä paikallaan. Palkkioksi saimme tänään pikkuriikkisiä namipaloja ja sen jälkeen saimme käydä häiritsemässä myyrien kotirauhaa. Lara oppi aikoinaan tekniikan Mandilta.
LARA: nyt mammallekin selvisi miksi minulla oli veto poissa eilen. Minulla on maha sekaisin - taas. Mamma sanoo että se johtuu siitä kun minä söin jotain epämääräistä maasta. Eilisellä pitkällä kävelylenkilläkin voi olla osuutensa. Tänään täytyy paastota.
at 16:26