keskiviikkona, lokakuuta 29, 2008

Siksi koira nuolee haavojaan

Nyt se on sitten tieteellisesti todistettu, se mitä me koiranomistajat ollaan tiedetty iät ja ajat.
Koiran (ja ihmisen) syljessä on histatiiniä, proteiini joka edistää haavojen paranemisen. Siksi haavat paranee kun koira nuolee.

Minä olen aina antanut koirien nuolla omia ja toisten koirien haavoja. Eläinlääkärillä - sorry vaan Cita ja muut - olen nyökännyt ja sanonut juu juu kaikille steriileille haavahoito-ohjeille.
AINA ovat koirien haavat parantuneet tosi hyvin.
Sen lisäksi että annan koirien nuolla haavat, hurluttelen ne haalealla vedellä niin usein kuin mahdollista. Vesi on voitehista parahin.
Myös isot ja ruman näköiset haavat paranevat hyvin näillä eväillä.
Antibiootteja kannattaa käyttä ainoastaan leikkaushaavojen hoitoon. Ne tuppaa tulehtua muuten. Ainakin minun kokemukseni mukaan,

Annan koirien myös nuolla omia haavojani. Paranevat hyvin ja nopeasti.
Viimeksi kun oli kurkkukipua pyysin "pusuja" Pedrolta. Ei ollut kurkku kipeä seuraavana aamuna.

Itse oletin - ennenkuin luin uutisen histatiinista - että koirien suubakteerit pystyvät tuhoamaan muita bakteereja.

Histatiinilöydöksestä kertoo The FASEB journal.

Tässä toinen hyvä kotikonsti:
jos huomaat että koiran silmät alkavat tulehtua, sekoita haaleaan veteen suolaa ja pyyhi silmät niin usein kuin mahdollista. Veden tulee olla yhtä suolainen kuin kyynel.
Meillä ollaan estetty monta silmätulehdusta puhkeamasta tällä tavoin.
Jokaisella on aina kotona sekä vettä että suolaa.

tiistaina, lokakuuta 28, 2008



MOSKU: Voisko joku kiltti koira selittää minulle, miten kivi on päässyt puuhun?
Minä uskon että tämä on ansa. Metsässä on aarre ja kohtaa tulee Indiana Jones.
Pedro väittää että kivi kasvaa puussa. Sanoo että puita on neljää sorttia: joulukuusi, rahapuu, kiwipuu ja muita puita. Meillä kasvaa kaikki muut paitsi rahapuu.

maanantaina, lokakuuta 27, 2008

Lätäköitä ja steppiä














MOSKU: PEEEEDRO, LAAAAAARAAAAA! KATTOKAA. KATTOKAA. Millaisen lätäkön sain aikaiseksi?

Osaan jo nostaa takajalkaa pissatessa. Tekniikka menee silleen että ensiksi istutaan kyykkyyn niinkuin minä nyt. Sitten pissataan ja samanaikaisesti nostetaan toista takajalkaa. Ne on tosi ammattilaisia ne jotka nostaa molemmat takajalat. Niitäkin on. Mamma kertoo nähneensä sellaisen Porvoossa. Se heittää pyörää samalla kun se pissii.
Se EI ole sakemanni. Eikä edes villakoira vaan joku pieni valkoinen trasseli.

LARA: Minä olen ihan poikki.
Päiväsaikaa riehuu tuo pentu, öisin riehuu mamma.
Toissa yönä mamman piti nousta ja mennä jonnekin. Eikä tietenkään sytyttänyt valoja.
Kuten jo tiedämme mamma on öisin sokea kuin lepakko. Takaisin tullessa se istahti sängylle.
Melkein.
Onneksi minä en silloin nukkunut lattialla. Mamma painaa ainakin kymmenen tonnia, enkä haluaisi jäädä alle.
Mosku jäi.
Se veti sikeitä lattialla eikä aavistanut mitään. Sitten maailma rojahti sen niskaan.
Voi siitä huutoa!
Mamma taittoi itsensä johonkin ihme siltamuodostelmaan ettei Mosku litistyisi.
Kumpikaan ei päässyt mihinkään. Mamma oli jumittunut sängyn ja kirjoituspöydän väliin, pentu mamman alle.
Mosku ulisi ja mamma kikatti.

Nuku nyt sitten tuommosessa metelissä.
Mamma on kyllä nopea valittamaan jos HÄN ei saa nukkua.
Kuten tänä aamuna.
Jostain syystä aamu on nyt eri aikaan kuin muutama päivä sitten. Jotenkin paljon myöhemmin.
Mosku halusi herättää mammaa pienellä steppausnäytöksellä.
Väära aika, väärä paikka.
Mamman nenä jäi eilen Moskun maitohampaiden väliin kun Pedro ja Mosku paini mamman SYLISSÄ.
Nenästä ei ole tanssilattiaksi.
Mamma ei nauranut Moskun esitykselle.
Minä nauroin. Mamman nenälle.
Se on hauskan näköinen.
Olen nähnyt samanlaisen jollain piirretyllä elukalla.

sunnuntaina, lokakuuta 26, 2008

MOSKUN VAALIPÄIVÄ

MOSKU SEIKKAILUT 26.10.08

Klikkaa kuvaa, löydät kuvasarjan.
Voit katsella kuvia yksitellen. Klikkaa kuvaa jota haluat katsella.
Kuvan yläpuolella löydät nuolia. Niiden avulla voit navigoida eteen- ja taaksepäin.
Voit myös katsella kuvia sarjana. Valitse silloin diasarja. Voit pidentää/lyhentää yksittäisten kuvien katseluaikaa. Navigointi on kuvan alapuolella.

SAKEMANNIPENTUJA -SCHÄFERVALPAR


Ladyn ja Mambon pennut ovat nyt +3 viikkoa. Klikkaa alempana olevaa kuvaa niin pääset kuvasarjaan. Voit katsella yksittäisiä kuvia klikkaamalla kuvaa. Voit myös valita diashown.Voit itse päättää miten nopeasti haluat kuvien etenevän. Säätö löytyy kuvan alla.

Ladys och Mambos valpar är nu 3 veckor gamla. Klicka på den lilla bilden så kommer du till bildserien. Du kan titta på enskilda bilder eller som diaserie. Om du väljer Diasarja kan du bestämma hastigheten på bildspelet. Om du vill titta längre på varje bild lägger du till tid. Reglaget finns under bilden.

Ladyn ja Mambon pennut 3 viikkoa/ Ladys o Mambos valpar 3 veckor

perjantaina, lokakuuta 24, 2008

Tulossa elokuvateattereihin pian: Dogfather I
















Clemenza: You know any good-a spots on the west side?
Paulie: Yeah, I'll think about it.
Clemenza: Well, think about it while you're driving, will ya? I wanna hit New York sometime this month

torstaina, lokakuuta 23, 2008

Moskun horror-ilta

LARA:Moskulla oli oikea horror-ilta eilen.
Mamma päästi meidät kaikki viimeiselle iltapissalle joskus puolenyön aikaan. Pedro painui talon taakse ihmettelemään hirvenluiden hajua, minä tulin sisälle ja Mosku jäi etupihalle leikkimään.
Se unohti että Pedro oli takapihalla. Kun sieltäpäin alkoi kuulua rapinaa Mosku heittäytyi rohkeaksi ja haukkui vimmatusti. Rapina lähestyi ja Moskun haukku yltyi. Kunnes Pedro tuli ryminällä sireenipensaiden läpi. Moskun haukku loppui kuin seinään kun se näki jonkun ison mustan tulevan kohti. Se teki täyskäännöksen, kiihdytti kuin Ferrari ja juoksi sisään minkä jalat kantoi. Huutokin oli komea: UI-UI-UI-UI-UI-UI-UIIIIII
Pedro ohitti sen, mutta reppana ei älynnyt mikä siinä meni!
Illan lopuksi Pedron sai pultin ja luki lakia Moskulle.
Mosku oli tosi onneton kun leikkikaveri suuttui noin pahasti jostain typerästä asiasta. Kun mamma painui pehkuihin Mosku tunki tyynylle nukkumaan. Siinä ne kuorsasi posket vastakkain.

keskiviikkona, lokakuuta 22, 2008

Rosvopaisti

MOSKU: Mamma oli laiska tänään. Töiden jälkeen mentiin siihen kuuluisaan hiekkakuoppaan meidän talon takana. Siellä me saadaan juosta vapaina.
Totuttuun tapaan Lara hävisi jonnekin. Yleensä se nostaa jäniksen joka asuu kuopan liepeillä. Pedro lähtee huutaen niiden perään. Se on aika huvittavan näköistä.
Varsinkin kun ne tulevat joka kerta noloina takaisin tyhjin tassuin.
Tänään Lara ei etsinyt jänistä.
Se on keksinyt että on helpompikin tapa saada ruokaa metsästä. Paljon helpompi.
Täällä asuu kettu tai supikoira joka jemmaa ruokaa maahan. Lara on oikea peto haistamaan rosvopaistit. Sitten se kaivaa ne ylös ja syö ne.
Tänään Lara kävi taas jonkun toisen ruokakaapilla ja tuli suu täynnää "jotain moskaa", mammaa siteeratakseni.
Supikoiran tekemä rosvopaisti ei kelpaa ihmisille. Ne eivät ymmärrä että mitä enemmän paistissa on ajan patinaa sitä parempi se on.
Minä yritin kerjätä namipaloja Laralta mutta arvatkaapa vaan sainko?
Ensi kerralla kun käy supikoiria meidän pihalla kerron kuka vierailee niiden ruokavarastoissa...jos uskallan. En yhtään tiedä minkä näköinen on supikoira. Muistuttaako se meitä sakemanneja? Vai onko se Pedron näköinen? Jos se on villakoira, niin kuka leikkaa turkin, selvittää takut ja laittaa pampuloita sen tukkaan? Kuinka iso supikoira mahtaa olla? Isoin eläin minkä olen nähnyt on hevonen. Ja se on ISO. Jos supikoira on saman kokoinen...ja kulkee leijonakampauksessa...
Sitten en yhtään ihmettele miksi pihalle eksynyt supikoira huusi niin kamalasti.
Sen tukka meni varmaan ihan sekaisin Laran ja Pedron käsittelyssä.

maanantaina, lokakuuta 20, 2008

Joku tuijottaa pimeässä

MOSKU: Ulkona on pimeätä ja tuulee mutta me lähdettiin tallilenkille. Mamma, joka on sokea kuin lepakko pimeässä, kiinnitti lampun päähänsä.
Minä sain juosta vapaana sen jälkeen kun oltiin ylitetty maantie.
Peltojen kohdalla Lara nostaa korvat ja karvat ja tuijottaa pimeään. Mamma kääntää lamppunsa samaan suuntaan. 50-60 metrin päässä meitä tuijottaa kuusi silmää!!
Me oltiin tuulen alla ja pellolta kantautui kummallinen haju. Minua rupesi pelottamaan ja menin mamman luokse, mutta olin ihan hiljaa kuten muutkin.
Mamma katteli niitä silmiä ja sanoi että nyt hän ymmärtää ihmisiä jotka kertovat että ne ovat nähneet miten sudet tarkkailee heitä pimeässä. Nuo kuusi silmää eivät liikkuneet mihinkään vaikka mamma karjasi niille.
Ne peurat varmaan neuvotteli keskenään siitä mitä ne näki. Hevosia ne ovat varmaan nähneet, lenkkeilijöitä ja marjanpoimioita myös mutta eivät varmaan kolme loistavaa koiraa ja yksi loistava kaksijalkainen.
Meillä oli kaikilla heijastimet.
Kotimatkalla kävelin mamman vierellä kunnes tultiin takaisin tutulle maantielle.

sunnuntaina, lokakuuta 19, 2008

Hyödyllistä ja vähemmän hyödyllistä osaamista

MOSKU: mamma oli olevinaan kotona koko viikon, mutta enimmäkseen hän on istunut puhelimessa ja koneen äärellä hoitamassa jotain asioita.
Minun keittiökoulu jatkuu. Osaan jo maahanmenon ilman apuliikettä = ymmärrän platz-komennon.
Seuraaminen = fuss on vaiheessa. Hinkataan edelleen sitä että istun vierellä, otan kontaktia, saan palkan, mamma ottaa askeleen eteenpäin, minä seuraan & istahdan, saan palkan. Sekin menee melkein ilman apuliikettä.
Sitten hiotaan pelkää kontaktia. Minä istun mamman edessä ja pidän kontaktin vaikka mamma pelleilee.
Irti= loss on vaiheessa. Sitten kun osaan sen kunnolla, opetteleen esineen luovuttamisen nätisti. Sen jälkeen on tuominen = apport melkein kasassa.
Sitten me painitaan ja riehutaan paljon. Siis mamman kanssa. Minulla on kaikenlaisia pehmoleluja, naruleluja, palloja ja riepuja.

Olen myös oppinut tyhmiä asioita. Kuulemma. Kuten turhan haukkumisen. Pedro opetti sen minulle!
Pedro on myös opettanut miten koirat leikkii ota-kiinni-jos-saat. Mamma ei yhtään tykkää siitä. Tässä talossa kuulemma HÄN laatii leikkien säännöt eivätkä koirat...

Äsken löysin mamman hirvenluupiilon. Luut ovat kuivumassa ulkorakennuksessa. Yritin kaivautua sinne, mutta luulen että mamma huomasi. Tuli komento tulla sisään.

Laran maha meni ruikulle kun syötiin niitä luita. Se juoksi vessassa ainakin kuusi kertaa yössä. Eilen se paastoi. Ja Pedro myös.
Aamulla heräsin kummalliseen ääneen. Pelotti ja piti murista vähän. Sitten mamma kertoi että se ääni tuli Pedron mahasta.

keskiviikkona, lokakuuta 15, 2008

Eka rokotus

MOSKU: olin eka kertaa eläinlääkärissä täällä Porvoossa. Siellä oli kivaa, sain paljon namia. En edes huomannut että joku pisti minua niskaan.
Kävin myös vaa´alla. Paino on n 11,5 kiloa nyt kun olen tasan 3 kk vanha.
Akat leikkasivat kynnet minulta! Mamma piti kiinni, toinen leikkasi ja kolmas syötti minulle namipaloja!!! Säilyi sentään jonkunasteinen katu-uskottavuus, kun tarvittiin noin monta pitämään minua. Mä oon aika paha.
Sitten käytiin ostamassa minulle ikioma narupallo, pieni noutokapula ja Top Caniksen venyvä hihna. Mamma osti myös uudet jälkikapulat. Ne minä saan jakaa Laran ja Pedron kanssa.
Tehtiin kävelylenkki Kevätkummun koirapuiston läheisyydessä ja otettiin vähän tottista. Sitten sain riehua. Kun väsähdin mamma kantoi sylissä vähän matkaa. Tai oikeastaan olkapäällä kuin papukaijaa. Sekin on kuulemma treeniä. Mitä treeniä, sitä en tiedä.
Söin elämäni ensimmäisen siankorvan autossa sillaikaa kun mamma kävi kahvilla.

Seuraava rokotus on 12. marraskuuta. Silloin minulle laitetaan myös siru, mikäli mun rekkarini on tullut kennelliitosta.

maanantaina, lokakuuta 13, 2008

Uusi solmio
















MOSKU:minulla on uusi Top Canis-solmio. Ensimmäinen ikioma. Tähän asti olen kulkenut jonkun Chilipuudelin punaisessa strassipannassa!!!
Tämä on nätti ja kaiken lisäksi turvallinen koska siinä on renkaita soljen molemmin puolin johon saa hihnan lukon kiinni. Vaikka solki menisikin rikki hihnan lukko pitää pannan kiinni eikä minulle saatu haaveria.
Kuvan mattokin OLI uusi ja olisin voinut jättää stailauksen väliin, väittää mamma.
Itselleen hän osti tänään jättikokoisen kameralaukun johon minäkin mahdun. Laukku asuu ylä-ylä-ylähyllyllä jostain syystä.
Uutta oli tänään sekin että kävin eka kertaa Maarin koulutuskentällä. Sain "treenata" yhdessä isojen koirien kanssa!
Otettiin samat jutut kuin kotonakin: luoksetulo, kontakti, istuminen ja maahanmeno.
Sitten ilmoitin noille isoille jätkille kuka minä oikeasti olen.
Mamma sanoo sitä rähjäämiseksi.

Päivällä pääsin mamman matkaan kaupunkiin. Käveltiin pieni pissalenkki Kevätkummussa. Siellä tutustuin beagleen. Jostain ilmestyi sitten kummallisen näköinen vaalea koira. Se oli niin oudon näköinen että minulta pääsi huuto. Se oli kultainen noutaja ja herttainen se olikin. Me painittiin kolmistaan sillaikaa kun omistajat pälätti. Beaglenomistaja oli entinen sakemannimies ja sakemannituomari joten mammalla ja ukolla riitti juttua !

Eilen oli hieno päivä ja mamma teki minulle pari jälkeä pihalle. Tykkään jäljistä koska niissä löytyy makkaraa ja muuta hyvää.
Illalla mamma yritti leikata mun kynnet.
Ja mun kynsiä kun EI LEIKATA.
Ottelu päättyi 5-5. Tänään mamma sitten pääsi salakavalasti leikkaamaan takatassujen kynnet. No, se ei tule tapahtumaan uudestaan.

sunnuntaina, lokakuuta 12, 2008

keskiviikkona, lokakuuta 08, 2008

Nukkumatin luona




















Sakemannipentuja. Luovutus marraskuun viimeisellä viikolla. Info: Anna GSM 040 5893960
Katso myös tätä blogia 3. lokakuuta

Hiekkakuopalla


















LARA: käytiin leikkimässä hiekkakuopassa illansuussa.
Mamma on allapäin. Hänen enonsa kuoli eilen.
Mosku yritti piristää mammaa joka eilen istui puhelimessa iltamyöhään. Mosku raahasi pölynimurin ja polttopuukassin keittiöstä olohuoneeseen. Kun mamma ei huomannut mitään, se toi vaatteita ja kivoja lehtiä. Nekään eivät tehonneet. Mamma jatkoi puhelimessa puhumista. Lopuksi Mosku toi kenkiä ja sukkia ja kun nekään eivät tepsineet se rupesi silppuamaan polttopuita. Täällä oli hurjan näköistä kun Anna tuli käymään.
Pennuista on uusia kuvia mutta ne tulee blogiin huomenna. Tai joku muu päivä.

maanantaina, lokakuuta 06, 2008

Pentu!

LARA: Mosku on ihan kamala riehumaan. Minulle se murisi ja näytti maitohampaat kun kuritin sitä sen jälkeen kun se upotti hampaat mun korvaan.
Kohta vetoan EU-tuomioistumeen. Ensin on tuo Pedro, nyt vielä PENTU!
(Kieltämättä se oli huvittavan näköinen kun se irvisti minulle, nenä ryppyisenä..)

Mamma kehuu että se on niin fiksu, niin fiksu.
Se yhdistää jo käsimerkin ja maahanmenon ja osaa perusasennon yhtä hienosti kuin MINÄ!!!!!
Se osaa jo seurata kun mamma ottaa pari askelta ja istahtaa heti kun hän pysähtyy. No. Käyttää mamma sentään nameja että saa sen pysymään vierellään. Mutta silti. Kohta se osaa tottiksen paremmin kuin minä.

sunnuntaina, lokakuuta 05, 2008

Mamman pikku apulainen



Vaikea siivota kun pölynimuri aina tarttua johonkin ...

lauantaina, lokakuuta 04, 2008

Moskun esikoulu

Moskun esikoulussa maahanmeno on edennyt niin pitkälle että Mosku osaa jo mennä maahan nyrkki maassa-merkistä. Nyrkissä on namit. Heti kun pentu on menossa oikella tavalla maahan, tulee "Klik" ja palkka (kun teen treenit tällä tavalla pentu ei voi mennä väärin maahan, eli pääsen palkkaamaan joka kerta mitä pidän tosi tärkeänä kun kaveri on vasta 10 viikkoa vanha). Tällä tavalla se oppii oikean maahanmenon heti alusta. Ei siis harjoitella istunnan kautta.
Maahanmeno menee jo tosi nopeasti vaikka takana on vain kolmen päivän harjoitus ja 5-10 toistoa päivässä. Tässä vaiheessa komento ei tärkeä. Kun pentu yhdistää nyrkin ja liikkeen otan komennon mukaan. Nyrkki häviää kuviosta kun oletan että pentu hahmottaa koko jutun.
Kun liike on mennyt kaaliin voi vanhemmalla koiralla vaihdella palkkaa (klikkeri, pallo, riepu, pelkkä nami)
Keittiössä ollaan tehty myös pientä "seuraamista". Sitä harjoitellaan siten että lähdetään hyvästä perusasennosta - kannattaa opettaa heti - sen jälkeen yksi askel eteenpäin ja pysähdys. Pidän pennun oikeassa paikassa namin avulla. Se tiesi heti että pysähdyksestä pitää istua joten "klik" ja palkka tulee tosi nopeasti. En käytä mitään komentoa.
Aina välillä otetaan "hier" -komento että sekin pysyy mielessä. Tätä liikettä treenataan ulkonakin. Noin 1-3 krt päivässä. Ongelma liikkeessä on että pentu on niin pieni. Eli pitää avittaa että asento on oikea.
Omaan asentoon pitää myös kiinnittää PALJON huomiota.
Sitten treenataan tietysti paljon kontaktinottoa. Sekin klikkerillä.

Ja tietysti VAIN YKSI LIIKE per treeni!!!!!!

perjantaina, lokakuuta 03, 2008

Sakemannipentuja
















Klikkaamalla kuvaa saat sen suuremmaksi.

Ladyn ja Mambon pennut ovat syntyneet.

Klo 19.45 mennessä: syntynyt 4 tyttöä (2 mustaa, 2 harmaata) , 2 poikaa (yksi vaalean harmaa, yksi tummanharmaa). Kuvassa pojat ovat ne kaksi oikealla olevat.

Klo 16.20 syntynyt: 3 tyttöä ja yksi poika. Tytöissä 2 harmaata, yksi tumma.
Pennut luovutetaan 8-viikkoisina viikolla 48, eli marraskuun viimeisellä viikolla.
Pennut ovat paperittomia.
Isä Marnon Brandon (Felsenlands de Niro-Marnon Real Brandy)
Vanhemmista kuvia alempana (17. syyskuuta).
Pennut ovat Porvoossa.

Lisää infoa: Anna 040-589 39 60
anna.backman(at)gmail.com

Sateinen päivä....

































LARA: vaihteeksi sataa kaatamalla.
Pedro ja Mosku keskittyy riehumiseen.
Nyt minä en ole turvassa edes sängyssä.Mosku hyppää helposti tänne.
Se menee jopa kellarin rappuja aika sujuvasti!
Ritilärappuja se ei kuitenkaan suostunut menemään eilen kun se oli taas kaupungilla "harjoittelemassa".

Tottiksessa istuminen menee heittämällä. Kontaktinottaminenkin onnistuu tosi hyvin.
Luoksetulon se osaa istunnan kanssa.
Nyt opetellaan seuraaminen eli "fuss"
sivulla istunnan kautta. Seuraaminen on istumista liikkeellä-periaatteella.
Paikkallaolo eli "platz" on tehty yhden kerran. Keittiössä.
Myös esineen luovutus kuuluu koulutusohjelmaan. Osa keittiötottista sekin.
















-Voi hyvänen aika noita miehiä! Ei yhtään tapoja!

torstaina, lokakuuta 02, 2008

Digitalikoira, ja vähän hevosista

LARA: Nyt Moskulla on sitten virallinen nimi. Se on Jenidon Digital.

Lisää hevosasiaa. Tässä The Path of the Horse-traileri ja linkki Stormy Mayhin

keskiviikkona, lokakuuta 01, 2008

Töissä taas

MOSKU: mamman kanssa työkeikalla. Se tekee jotain juttua metsästäjistä. Mamma jutteli ja minä leikin keppien ja käpyjen kanssa ja läträsin vesilätäköissä.

Kennelliitto on vihdoin rekisteröinyt minua ja siskoni. Me ollaan Jenidon D-pentue.
Poikien nimet ovat Detektiv, Doktor, Digital ja Dunkel. Minä olen joko Digital tai Dunkel.
Tytöt ovat Dankbar, Dasitzen, Debit, Disko, Du ja Duft.
Isä on Bacteroides Jyry ja äiti Comeback Pandora.