torstaina, helmikuuta 28, 2008

Lost and found

Kuinkahan moni kadonnut olisi jäänyt löytymättä ellei olisi koiria ja koirien ulkoiluttajia.
Toisinaan kadonnut löytyy onnellisesti hengissä, toisinaan käy kuten Espoossa äskettäin. Dobermann-koira leikki löytämillä luilla, joita fiksu omistaja osasi epäillä ihmisen luiksi. Epäily sai vahvistuksen siinä vaiheessa kun dobermann toi emännälle lonkkaluun proteesineen. Proteesin avulla vainajan henkilöllisyys sentään selvinnee.
Epätietoisuudessa eläminen on sukulaisille ja ystäville kaikkein karmeinta.

Tässä toisenlainen tarina mamman lapsuuden ajoilta Hangossa.
Oli kaunis kesäpäivä ja naapurin parivuotias tyttärentytär leikki perheen villakoiran kanssa pihalla.
Yhtäkkiä koira syöksyy haukkuen keittiöön missä talon väki istuu kahvilla. Koira juoksee ees-taas ja pitää sanoin kuvaamatonta meteliä. Omistaja on ällikällä lyöty mutta seuraa sitä pihalle. Talon nurkalla on iso saavi täynnä sadevettä. Villakoira raapii saavea freneettisesti pienillä tassuillaan jolloin omistaja tajuaa vilkaista veteen. Siellä näkyy pikkutytön leninki. Miten lapsi oli onnistunut putoamaan saaveen on mysteeri. Kiitos koiran JA tarkkaavaisen omistajan tyttö selvisi hengissä.

Joskus kannattaa unohtaa mitä tiede sanoo koirien ajattelukyvystä ja uskoa koiraa. Emäntä on todennut etteivät ”nuo höpsöt ihmiset jotka kohtelevat koiraansa kuin se olisi ihminen” ole aina ihan väärässä. Monesti nämä ihmiset lukevat ja ymmärtävät koiraansa paljon paremmin kuin tottis- ja suojelukenttien kaikentietävät teoreetikot.

Epäillä voi, olisiko tämän päivän viranomaiset toimineet kuten kolleegansa viime vuosisadan vaihteessa jossain päin Yhdysvaltoja.
Eräästä talosta oli löytynyt murhatun miehen ruumis. Mies omisti villakoiran joka oli mukana omistajansa hautajaisissa. Yhtäkkiä koira livahti sitä pidelleen ihmisen sylistä, pinkoi kuin tykinsuusta ammuttuna erään miehen luo ja alkoi haukkua raivokkaasti. Paikan päällä olleen poliisiin mielenkiinto heräsi.
Loput arvaattekin.

Toisinaan koirista voi olla hupiakin. Riippuu miltä kantilta katselee asioita.
Tämän tarinan voitte itse lukea ThePoodle(anddog)blogista.
Kirjoittajan aviomiehellä oli pientä vipinää avioliiton ulkopuolella. Vaimon epäilyt olivat heränneet, koska mies oli ruvennut lenkittämään perheen koiraa iltaisin.
Iltana eräänä emäntä vei koiran ulos. Koira tiesi tarkalleen mistä kääntyä oikealla, mistä vasemmalle. Ja vei emäntänsä suoraan aviomiehen rakastajattaren ovelle!
Mitä opimme tästä?
Ainakin sen, että miehet ovat tapojensa orjia…