keskiviikkona, toukokuuta 30, 2007

TAAS SATAA

LARA: aamulla ukkosti kun meidän piti mennä lenkille. Ehdittiin kotiin juuri ennenkuin alkoi sataa. Me ei sentään pelätä ukkosta niinkuin naapurin kettuterrieri, se jonka hampaista minä pelastin Pedron silloin kun odotin pentuja! Nykyään se terrieri ja Pedro saa tyytyä huutamaan hävyttömyyksiä ja uhkauksia toisilleen kun mammat ei enää päästä niitä irti meidän yhteisellä reviirillä.
Illalla satoi edelleen kun käveltiin kauppaan. Mamma on kärttyinen kun on niin kosteata ja nihkeätä. Lisäksi hänellä oli pitkä ja hankala päivä töissä. Ei edes ehditty sinne Epooseen katsomaan meidän "tonttia". Se siirtyy lauantaille.
Positiivista on, että mun maha on ollut aika hyvä nyt pidemmän aikaa. Näin ei ehkä pitäisi sanoa. Huomenna se on tietysti taas kipeä.....

tiistaina, toukokuuta 29, 2007

HAMMASHUOLTOA JA TOTTISTA HELTEESSÄ

Tänään oli hammashuoltopäivä. Näin kauniilta näytää mun hampaat nyt.

LARA: tänään mamma tuli töistä ihan säälliseen aikaan. Ensin tehtiin ihan lyhyt kävelylenkki korttelin ympäri ja sitten pidettiin siestaa noin puoli kahdeksaan asti. Tänään on tosi helteinen päivä ja aika kosteata. Illalla mentiin sitten tottiskentälle. Minulla oli tänään paljon leikkimistä. Mamma oli ottanut mun parhaan lelun, semmosen pitkän keltaisen patukan mukaan. Sitten mamma kokeili osaanko hypätä esteen noudon kera vaikka ei olla ikinä sitä treenattu. Osasin!
Tänään menin myös ne isot tikkaat kuin orava vaan...
Pedrolla oli kans vähän leikkimistä, sitten rauhoittumista. Se sai maata paikallaan ja katsella kun mamman yksi tuttu treenasi labradoreija. Sen jälkeen oli seuraamista. Sitä pitää mun mielestä harjoitella aika paljon Pedron kanssa. Mamma harjoittelee myös paljon ihan vaan kontaktia sen kaa. Pedro menee pikkutikkaat tosi hyvin nykyään. Kohta sekin saa kokeilla isoja tikkaita. Lopuksi mamma otti pari noutoa sillä mun isolla kapulalla. Se ei ole Pedro favoriitti mutta kyllä se tuo sen.

maanantaina, toukokuuta 28, 2007

KESÄHELTEITÄ JA UKKOSTA

Kuva otettu 9. toukokuuta "meidän" pellolla

LARA: yöllä satoi kaatamalla ja ukkosti. Ulkona on kuumaa, sisällä öklöttävää. Mamma nukkuu ikkuna auki. Viime yönä joku naapurin koira haukkui kun jylisi. Minä vastasin sille. Ja sain mammalta haukkuja. En tajua miksi täällä kaupungissa ei saa puhua muiden koirien kanssa. Maalla kyllä sai. Oikeastaan pitikin haukkua. Päättäisivät nyt nuo ihmiset mitä ne haluaa!
No viis siitä. Ylihuomenna mennään katsomaan meidän koirien uutta kesäpaikkaa. Viikonloppuna rakennetaan meille tarha. Ehkä.

sunnuntaina, toukokuuta 27, 2007

SUNNUNTAI KENTÄLLÄ

LARA: kevään ensimmäinen oikein lämmin päivä oli tänään. Silti kävimme iltapäivällä tottiskentällä. Minä treenasin matalat tikkaat, A-este noudon kera (esineenä oli mamman pikkuriikkinen pilli koska tällä kertaa oli kapula unohtunut kotiin !), agilityn A-este, putki, seuraaminen, seuraamisesta istuminen ja maahanmeno sekä lopuksi pientä paikallaoloa.

PEDRO harjoitteli A-esteen ja pienet tikkaat jotka menevät nyt tosi hyvin. Seuraaminen meni laiskasti, ei ollut Pedro oikein vietissä. Sitten se sai treenata paikallaoloa samalla kun vieraat koirat treenas. Mamma käytti tänään klikkeriä. Lopuksi me treenattiin molemmat hiljaa olemista (!) kun mamma seurasi kentällä muita koiria. Siinäkin mamma käytti klikkeriä.

perjantaina, toukokuuta 25, 2007

KIVOJA LELUJA

Kivoja ja kehittäviä leluja koirille on tosi vaikeata löytää. Mutta nyt tärppäsi. Keskustan eläinkauppa Helsingin Kalevankadulla myy Nina Ottossonin kehittämiä hauskoja aktiviteettileluja. Käypäs Nina Ottossonin omilla sivuilla vilkaisemassa mitä kaikkea hauskaa hän on kehittänyt. Sivuilla on myös hauskoja kuvia leikkivistä eläimistä.

LAKILINKKI LISÄTTY

Lisäsin linkin josta löytyy koko eläinpitoa käsittelevä lainsäädäntö. Linkki löytyy oikeassa palkissa otsikon DITT OCH DATTin alla. Nimi on Länk till alla djurlagar

torstaina, toukokuuta 24, 2007

OMA PIHA

LARA: nyt meillä on ihana, iso oma piha. Kuvassa näkyy vain osa siitä. Lisäksi mamma on luvannut vuokrata meille tilkun jostain maalta ja rakentaa meille iso tarha jossa saadaan olla päivisin, sillaikaa kun mamma on töissä. Ihanaa jos ei kesällä tarvitsisi hikoilla sisällä. Meitä ei kuulemma voi jättää päiväksi omalle pihalle koska me "huudamme"!

Tänään käveltiin mamman kanssa Humlan 6 kilsan lenkki. Äsken oli vähän "keittiötottista". Opetellaan uudet oikea- ja vasen-kommenot. Oikea on nykyisin "gee" ja vasen "haw". Ihan niin kuin oltais jotain huskeja...

Nenäni alkaa muuten parantua. Nyt siinä on ihan siisti rupi.

tiistaina, toukokuuta 22, 2007

SAIRASTUPA

LARA: tänään mamma istuu taas semmosen ihme koneen äärellä ja naputtelee. Joku sonera on käynyt siirtämässä jotain laajaa kaistaa, mikä lie.

Tänään käytiin tottiskentällä. Mamma laittoi minut kiipeemään isoja tikkaita ja siitä sain sitten ihan hirveesti kehuja. En ole aikaisemmin kiivennyt niitä koska ne on vähän risat. Sitten otettiin jotain muutakin pientä; pienet tikkaat ja erilaisia A-esteitä, seuraamista, istumista, paikallaoloa ja luoksetuloa. Palkkana tänään oli vapaana juokseminen, ja siitähän minä pidään. Kävin kastelemassa varpaita joessa.

Viikonloppuna meillä oli varsinainen sairastupa. Yhdeltä meidän lauman ihmiseltä leikattiin umpisuoli ja mamma istui sairaalassa koko lauantai-illan.

Minulla alkoi aamulla nenä kutiamaan:

Tältä se nenä näytti. Mamma veikkasi ampiaista.....


Sen sairaalarumban takia mamma ei kerennyt hoitaa mun nenää ja sunnuntaina se näytti tällaiselta!
Sitten minulle syötettiin kyytabletteja ja laitettiin kuonoon hydrocortisonivoidetta jossa on jotain antibaktia mikä lie, koska kuulemma rikkinäiseen ihoon ei voi laittaa pelkkää cortisonivoidetta. Onneksi se kutina loppui. Illalla oli myös turvotus laskenut.

perjantaina, toukokuuta 18, 2007

MUUTTO SUORITETTU!

Muutto vihdoin ja viimein ohi. Kaikki muu pelaa paitsi niin kutsuttu laajakaista. Soneralta kestää "muutamia viikkoja" uuden laajakaistan kytkemiseen.

torstaina, toukokuuta 10, 2007

LILJENDALIN WILMA

Nukkuva ei tee syntiä. Wilma ja Buffy

Tässä muutamia kuvia Wilmasta, joka asuu Liljendalissa, ja Wilman kavereista. Kuvat on otettu tammikuun alkupäivinä. Laitoin kuvat syrjään nettiä varten, "paikkaan josta ne varmaan löytyy" ....No parempi myöhään kuin ei koskaan.

Leonberger Buffy, Wilma ja Kismet

Kismet - toypuudeli

HÄLYTYS

Tainalta hälytys klo 3.10. Ehdittiin kohteeseen kun saatiin tietää että etsittävä on löytynyt. Linnuntietä kohteelle ei ole kuin muutama kilometri, nyt kun autolla piti mennä mittariin taisi tulla parikymmentä !

tiistaina, toukokuuta 08, 2007

LÄÄKEVAROITUS !

Wilmapentu joka asuu Liljendalissa (kuvassa sisar Hot Chili Pepper) kävi eläinlääkärissä ja sai loislääkettä, josta koira sai voimakkaan allergisen reaktion. Wilmalle annettiin Stronghold. Se aiheutti kutinaa sekä karvanlähtöä siinä kohtaa mihin lääkettä oli laitettu, nahka ärtyi ja siihen tuli vesirakkuloita. Lopuksi koiran selkä oli täynnä näppylää. Jos joku on aikeissa hakea loislääkettä pennuilleen kannattaa mainita Wilman tapauksesta. Flittner Lapinjärvelää ei tosin ollut kuullut vastaavanlaisista reaktioista. Hän on tehnyt ilmoituksen lääketehtaalle.

LARA 7 VUOTTA !





maanantaina, toukokuuta 07, 2007

MUUTTO EDESSÄ

PEDRO: kävimme äsken katselemassa meidän uutta kämppää. Se on valtavan kokoinen. Ainakin kun vertaa nykyiseen. Saas nähdä saanko oman huoneen.....

Minä aion kyllä maata käpälät ristissä sitten kun alamme muuttaa.
Olen edelleen ihan puhki siitä eilisestä testistä.

sunnuntaina, toukokuuta 06, 2007

KISSA! MEIDÄN PIHALLA!

Kissa pihalla tekee ihmeitä ryhdille....

LUONNETESTISSÄ


Otto-rotikka leikkii

LARA: Pedro kävi sitten siinä luonnetestissä Pukkilassa. Minä odotin autossa. Mun kohdalla olisi ollut tänään viimeinen mahdollisuus käydä testissä, koska huomenna täytän seitsemän vee.
Mamma on tyytyväinen Pedron tulokseen siinä mielessä että se käy aikalailla yksyhteen hänen omien arvailujen kanssa. Mamma oli laskenut että Pedro saisi plussapisteitä max 110. Se sai kasaan 105 plussapistettä sekä 25 miinuspistettä joten summasummarum 80 pistettä. Mutta siihen ei kuulema pidä tuijottaa vaan pitää eritellä tulos.
Tässä koko litania:

Toimintakyky: -1 pieni
Terävyys +1 pieni ilman jäljelle jäävää hyökkäyshalua
Puolustushalu +1 pieni
Taisteluhalu -1 pieni
Hermorakenne +1 hieman rauhaton
Temperamentti +1 erittäin vilkas
Kovuus +1 hieman pehmeä
Luoksepäästävyys +3 hyväntahtoinen, luoksepäästävä, avoin
Laukauspelottomuus: laukaisukokematon

Tuomariston mielestä kuten mammankin, Pedron ongelma on sen temperamentissa. Se seuraa liiankin hyvin ympäristössä tapahtuvista asioita. Koulutuksessa tämä on ongelma.
Tuomari sanoi näin: Se on se mikä rikkoo kokonaisuuden.
Hermoista Pedro sai paremman arvosanan kuin mamma olisi uskonut.
Samoin luoksepäästävyydessä, mikä mamman mielestä kertoo testin heikkouksista. Nyt kun oli "rehellisiä" maalimiehiä Pedrolla oli turvallinen olo ja toimi hyvin. Toista on jos vastapuoli on epävarma.

Pimeähuoneessa se alkoi sählätä muutaman minuutin päästä. Ensin se löysi "maalimiehen" ja ilmaisi haukkumalla, mutta taisi sitten muistaa että se olikin mamma joka oli eksyksissä. Koira haki muutaman hetken jonka jälkeen sen aivot lakkasi toimimasta ja alkoi sählinki. Nenää se ei käyttänyt pätkääkään, eli toimi ihan samalla tavalla kuin metsässä kun se eksyy porukasta. Juoksee päättömänä ja etsii silmillään.

Hyvää Pedrossa on että se palautuu nopeasti. Tänään mamma jätti tarkoituksella rauhoittamatta sitä suoritusten välillä jotta hän sai nähdä alkaako se hyrrätä vain meneekö lukkoon kuormitettuna.
Potentiaalia on, mutta mikään helppo paketti Pedro ei todellakaan ole!

Otto kohtaa haalariukon

Tynnyri perkele!

Otto puolustautuu

lauantaina, toukokuuta 05, 2007

TRIMMAUSPÄVÄ

ENNNEN

Sitten uhrataan yhdet sakset...Trimmaus vielä kesken

Kohta mennään pesulle....

Paljon helpompaa pestä kun ei ole niin paljon turkkia... Sakse on kyllä entiset....

Tähän me lopetamme tänään

perjantaina, toukokuuta 04, 2007

BONGAA CHIHU...

LARA: Jossain tässä kuvassa on chihuahua....
Minä kävin muuten vaa´assa eläinlääkärillä tänään. Se näytti 33 kiloa, Pedrolle 28 !
Eläinlääkärissä oli taas tosi mukavaa. Sanna-lääkäri kehui minua kivaksi koiraksi ja antoi paljon namipaloja. Sitten hän määräsi minulle mahalääkettä. Ruoaksi mamma saa toistaiseksi tarjota minulle "yhden hiilihydraatin ja yhden proteiinin". Suomennettuna se tarkoittaa riisiä ja sianlihaa. Kuukauden kuluttua katsellaan missä kunnossa minun mahani on.
Minun rokotus siirtyi kuukaudella.
Pedroa sen sijaan rokotettiin ja lääkärissä mamma huomasi että tauko olikin venynyt kolmeksi vuodeksi..

Helsingin Kisahallin pysäkin kohdalla on tällainen puu, jota mamma välttämättä halusi kuvata bussi-ikkunan läpi ja kaiken lisäksi sillä surkealla Nokia kännykkäkameralla.

torstaina, toukokuuta 03, 2007

MINÄ IHMETTELEN...

LARA: Huomenna mennään eläinlääkärin luo. Mamma haluaa keskustella Citan kanssa minun mahaongelmista. Minua pitäisi kuulema myös rokottaa, mutta se ehkä siirtyy tuon mahan takia. Eilen oli nimittäin maha taas ihan sekaisin. Mamma veikkaa suolistotulehdusta.
Illalla hän lueskeli jonkun Saki Paatsaman kirjoittamaa kirjaa meidän koirien sairauksista. Sen jälkeen hän antoi minulle jotain ripsi tai mikä lie rapsiöljyä jotta suolisto rauhoittuisi. Myöhemmin sain lisäksi oliiviöljyä. Tuo Paatsama kehotti antamaan paraffiiniöljyä. Kyllä minä ennemmin syön oliiviöljyä. Kreikkalaista.
Sitten söimme vähän riisiä ja sen kanssa ihanaa mahalaukkua. Maha on ollut kunnossa tähän asti...

Meillä on eessä muuten kiireinen viikonloppu.
Lauantaina on Pedron kylpypäivä.
Sunnuntaina se menee luonnetestiin!

Minä ihmettelen mitä siitäkin tulee.

keskiviikkona, toukokuuta 02, 2007

MOLLY ja MYY

Molly Malone 14 vuotta 4 kuukautta

Pikku Myy

tiistaina, toukokuuta 01, 2007

MEIDÄN VAPPUPÄIVÄ

Menossa lenkille Humlaan päin. Vielä on energiaa....

2,5-tunnin lenkin jälkeen luoksetulo takkuaa vähän...

Pieni tottistreeni Humlalenkillä. Pedroa ottaa päähän ja hänpä osoittaa mieltä!

Maskrosen (Taraxacum vulgare) blommar på gården

Vitsippa (Anemone nemorosa) och en ensam tussilago (Tussilago farfara)

Björken har mössöron

Blåsippa (Hepatica nobilis)