perjantaina, maaliskuuta 21, 2008

Suomalaisen tekemä valjakkoennätys ollut voimassa jo 98v

LARA: kohta se alkaa taas. Meidän emännän valjakkokoirahysteria.
Ei ole kuin muutama päivä kunnes Alaskassa alkaa vuoden viimeinen suuri kisa All Alaskan Sweepstake, jossa ekaksi maaliin tullut vie koko voittopotin, vaatimattomat 100.000 dollaria. Lähtö on 26. maaliskuuta. Mukana Mackey ja King jotka kävivät kovaa kisaa tämän vuoden Iditarodvoitosta. Jännä nähdä säilyykö suomalaisen ajama kohta 100 vuotta vanha kisaennätys. Jota muuten tehtiin SIPERIANHUSKYVALJAKOLLA!
Sen voiton myötä siperialaiset tulikin tunnetuiksi kertaheitolla.

All Alaskan Sweepstake-kisalla on pitkä historia. Se on itse asiassa Alaskan vanhin valjakkokilpailu, syntynyt kultaryntäyksen aikoihin. Eka kisa ajettiin 1908. Lähtö on Nomessa, sitten käydään kääntymässä pohjoisrannikon Candlessa, matkaa tulee reilut 400 mailia (n 600 km)

Kisaennätyksen teki vuonna 1910 herra nimeltään John "Ironman" Johnson ajalla 74 tuntia 14 minuuttia ja 37 sekunttia.

Hauskaa John Johnsonissa on että hän oli lähtöisin Suomesta (hyvä me!). Hän syntyi Turussa 1871 ja hänen oikea nimensä oli Johan Johansson.
Näin kertoo Anitta Kainulainen kirjassa Siperianhusky - rekikoira:

...kultaryntäyksen siivittämänä Alaskaan muuttanut Johan Johansson --- elätti itseään turkiskauppiaana ja ajamalla postivaljakkoa. Sweepstaken voiton ansiosta John Johnson sai useita lempinimiä, kuten "Iron-Finn" (rautainen suomalainen), "Finn-Jan" Sekä "Ironman" (teräsmies), jolla nimellä hänet sittemmin yleisesti tunnettiin.
Johanssonia palkattiin kisaan jäniksenä. Näin Anitta Kainulainen kirjassa Siperianhusky - rekikoira:
Myöhemmin --- Ironman Johnson itse kertoi tarinaansa suomalaiselle Pekka Pantsulle---. "No, minä olin siellä Nomen seudulla kullankaivuhommissa kun yksi englantilainen aatelismies halusi voittaa Nomen ajon ja ehdotti minulle sopimusta: Alussa minun piti ajaa omalla valjakollani niin kovaa kuin mahdollista uuvuuttaakseni muut kilpailijat kesken tuon yli 400 mailin taipaleen. Tarkoitus tietysti oli, että tuo englantilainen painaisi sitten hyvillä koirillaan ohi. No, minä ajoin kovaa alun. Mutta sopimuksessa ei mainittu mitään siitä, että minun piti lopettaa kesken. Minun koirani kestivätkin loppuun asti ja minä voitin tuon ajon.
Sitaatit: Anitta Kainulainen artikkelissa Suomalaisia Alaskan kultakentillä kirjassa Siperianhusky - rekikoira, 3. painos. Kustantaja Suomalainen Siperianhusky-Seura ry. Kirjan voi tilata yhdistykseltä hintaan vähän alle 30 euroa postituskuluineen.

Linkki All Alaskan Sweepstake-kisaan löytyy blogin linkkilistan loppupuolella ellet halua naputtaa www.allalaskasweepstakes.org