sunnuntaina, toukokuuta 25, 2008

Henry edistyy

Henryn kanssa 6 kilometrin lenkillä josta noin puolet maantietä.
Vissiin ensimmäinen kertaa etten kironnut autoja, vaan päinvastoin toivoin niitä.
Nyt voi sanoa että Henry on autovarma. Ei välitä autoista yhtään.
Myös vastaantullut Akilleksen pyöräjengi säilyi hengissä. Henry katseli muttei yrittänytkään hyökätä niitä kohti.
Motoristit kiinnostaa vielä. Hiljaiset pyörät on ok, vaan ne korkeaääniset!!!!! Mutta aika hyvin sietää myös ne. Laitoin herran istumaan kun niitä tuli.
Tyttö scootterilla ei aiheuttanut problemaa koiralle.
Hiekkatiellä tuli yllättäen vastaan lenkkeilijä. Ihan kuin tilauksesta. Kiinnosti koiraa, mutta sai juosta rauhassa. Laitoin varmuuden välttämiseksi koiran istumaan.
Käytän lenkeillä useimmiten Lara-äiskän tolppavaljaita Henryllä. Ei tule nykäistyä kaulapannasta eikä siten nostatettua koiraa viettiin. Toimii tosi hyvin. Koira pysyy rauhallisena ja kuuntelee.
Henry kun on nopea reaktioissaan. Ja aina valppaana.

Eilen lenkillä huomasin että sen kintereet eivät ole enää niin löysiä. Yllättävän vähällä treenillä sille on siis tullut lihaksia takaosiin. Ilmeisesti ylä-alamäkileikit ovat tehneet hyvää.
Lenkeillä se saa olla mahdollisimman paljon vapaana, ja silloin kun se on valjaissa annan sille luvan vetää kun lähestytään kotia. Hyvää treeniä takajaloille, ja samalla myös vetoharjoitusta.
Täytyy kokeilla mitä nopeustreenit sileällä tekee sen takaosalle.