torstaina, elokuuta 09, 2007

PENTUJEN ISOISOVANHEMMAT

Myynnissä olevien pentujen (katso alempana blogissa) isoisovanhemmat.
Sampo oli ruskea isovillakoira. Kuvassa se oli juuri saanut ensimmäisen (ja ainoan) sertin Kouvolan näyttelyssä. Näyttelyn jälkeen turkki hävisi ja Samposta koulutettiin pelastuskoira.
Sampo oli luonteeltaan harvinaisen hyvä koira, sellainen jollaista ihmiselle ei suoda kuin kerran hänen elämänsä aikana. Sampo on myös periyttänyt hyvän luonteensa jälkeläisiinsä.

Maisa oli näyttelylinjainen englannin vinttikoira joka sai ensimmäisen (ja myöskin ainoan) serttinsä samassa näyttelyssä kuin Sampo. Molemmilla koirilla sattui myöskin olemaan syntymäpäivä samana päivänä, 20. toukokuuta.
Maisalta ja Sampoltä jäi kolme pentua: Uuno, Sasu ja Laku joista ainoastaan Laku on enää hengissä.
Sasu vaihtoi aikuisena kotia useampaan kertaan ja ehti tehdä yhden pentueenkin. Niistä Ludde on 12.6.-syntyneen pesueen isä.