Miksi isovilloille kenkää Iditarodista?
LARA: mamman surffaillessa netissä hän löysi ihan vahingossa jonkun mielenkiintoisen blogin. Mamma mutisi ääneen jotain tyyliin tämä-ei-ole-totta kun hän luki sitä. Hän on yrittänyt selvittää mikseivät isovillat saa osallistua Iditarodiin enää (ainoastaan pohjoiset rodut saa osallistua). ThePoodle(anddog)blogin ylläpitäjä Jan selittää miksi
Syy on se vanha tuttu kateus. Huskyomistajat eivät halunneet katsella puudelinpyllyjä Iditarodreitillä.
Alaskalainen Joe Suter osallistui villakoiravaljakolla useaan Iditarodkisaan vuonna 1989 ja 90-luvun alkuvuosina. Hän ajoi joka kerta maaliin ja sijoitus oli joukon keskipaikkeilla kisassa jossa jo maaliinpääseminen on saavutus.
Villakoiria oltaisiinkin ehkä vielä kestetty ellei olisi ollut ajaja nimeltä Susan Butcher.
Vuonna 1986 kun Susan voitti kisan ensimmäisen kerran putsasi hän kaiken lisäksi edellisestä ennätyksestä noin vuorokauden ja ajoi maaliin ajalla 11 pv 15 h 6 min.
70-luvun loppupuolesta vuoteen 1985 voittajan aika vaihteli 12 ja 18 päivän välillä.
Ekan voiton jälkeen Butcher otti niitä kolme lisää!
Tämän jälkeen joku koiranleuka keksi sanonnan "”Alaska, where women win the Iditarod and men mush Poodles”.
Tämänkaltainen "mainos" ei naurattanut Anchoragessa ja ulos lensivät puudelit.
(Lance Mackeyn voittaessa viime vuonna teki hän Iditarodin kolmanneksi kovimman ajan 9 pv 5 h 8 min. Iditarodin ennätyksen omistaa Martin Buser huimalla 8 pv 22 h 46 min.
Moderni Iditarod-kisakoira, alaskan (=monirotuinen) husky on jalostettu kevyeksi ja kestäväksi. Muista roduista ei ole vastusta näille juoksukoneille. Sen todistaa jo osallistuneet Siperian husky-valjakot.)
Todellista palturia on selitys ettei isovillakoira sovellu Alaskan kylmyyteen ja että osallistumiskielto on koirien parhaaksi. Mikään ei ole niin lämmin kuin villakoiran turkki ja kaiken lisäksi sitä voi "säädellä" leikkaamalla.
Lepopaikoilla koirille voi pukea takki estämään koiran jäätymisen kiinni mihinkään, ja tassuihin voi laittaa tossut.
Alaskan huskejakin pidetään tarvittaessa lämpiminä takeilla. Tassuihin laitetaan bootsit. Lepopaikoilla koirat eivät kaivaudu hankeen vaan niille tehdään paksu olkipeti johon ne kaivautuvat nukkumaan pyjama yllä.
Janin puudeleita käsittelevä blogi on muuten kirjoitettu 25. helmikuuta. Blogissa on paljon muutakin mielenkiintoista joten mamma lisäsi sen Blogilistaan.