Rottweiler tappoi pikkupojan
Tänään olemme saaneet lukea kuinka rottweileruros tappoi 10-vuotiaan pojan Elimäellä. Tapauksella ei ole silminnäkijöitä. Siksi on turha spekuloida mitä oikeastaan tapahtui.
Perheellä oli kaksi rotikkaa. Molemmat lopetettiin.
Sen verran silmäilin yhtä keskustelupalstaa iltapäivällä että ehdin nähdä sellaisia ehdotuksia kuin "kielletään tiettyjä rotuja".
Onhan se tietysti YKSI tapa ratkaista ongelmia. Kielletään sitten kaikki. Asfaltit, puut, järvet, kalliot. Nehän ovat myös vaarallisia lapsille.
Maailma on vaarallinen paikka.
Mutta palataksemme koiriin.
Koskakohan ihmiset alkavat tajuta että koira on laumaeläin? Koiralle laumassa on olemassa alempia ja ylempiä yksilöitä. Perheessä= laumassa nuoret lapset ovat koiran mielestä alempiarvoisia. Tälle asialle me emme voi mitään. Aikuiset eivät pääse väliin. Koiralle ei voi opettaa että sen pitää totella ja kunnioittaa lapsia.
Sitä se ei todellakaan tee ennenkuin lapset ovat tarpeeksi vanhoja. Lapsi joutuuu ansaitsemaan oman auktoriteettinsa koiran silmissä.
Siihen asti koira pitää lasta ihan kivana, leikki hänen kanssaan ja vartioi häntä. Mutta se ei tottele lapsen käskyjä. Jos lapsen ja koiran välille tulee kiistaa jostain koiran mielestä tärkeästä asiasta tai sitä ärsytetään se todellakin voi purra - jotkut koirat saattavat käydä niin kuumina että purevat silmittömästi. Oma kokemus on että urokset ovat narttuja tiukempia ja että näin jyrkästi toimivat "vallanhimoiset" koirat. Suurin osa koirista tuntuvat tyytyvän siihen että ne saavat olla lauman rivijäseniä.
Haluan uskotella että harva koira haluaa tappaa. Mutta kun on kyseessä iso rotikkauros joka saattaa painaa 60 kiloa - siis paljon enemmän kuin pieni lapsi - ei välttämättä tarvita kuin yksi pahasti osunut puraisu tappamaan pienen lapsen.
Olen täysin samaa mieltä kennelliiton asiantuntijan kanssa kun hän sanoo ettei pidä jättää koiria ja lapsia ilman silmälläpitoa.
Sen lisäksi olisi tietysti suotavaa jos vanhemmat opettaisivat lapsilleen etteivät eläimet ole leikkikaluja. Kuuluun niihin joiden mielestä koira saa purra kun sitä rääkätään.