Hakua ja hakua

Ihailkaapa tätä hakusuoritusta. Amnon Ben Itzhak ja 11-viikkoisen Jennyn ensimmäinen hakutreeni.
Olen sitä mieltä että meillä yleensä vaaditaan aivan liian vähän koirilta. Varsinkin sitten kun ovat jo "valmiit".

Haussa - etenkin pelastushaussa - täytyy luottaa koiraan. Sillähän se nenä on. Koiralle pitää antaa aikaa etsiä. Pelastushaussa tarvittaan lisäksi koiria jotka osaavat ajatella itse ja uskaltavat tehdä itsenäisiä päätöksiä tarvittaessa.
Itse en hirmuisesti arvosta nykyisiä testejä, kuviokelluntaa. (puhun nyt palveluskoiraliitosta) En vastustakaan niitä, mutta kaipaan niiden rinnalle meidän olosuhteisiin laadittua testiä jossa punnitaan koiran ominaisuuksia laajemmin. Sitä en ylipäätänsä ymmärrä että raunioilla on niin suuri merkitys. Harvoinpa meillä haetaan ihmisiä raunioista, sitä useammin laajoissa metsissä. Siellä kuviokellunnalla ei tee paljoakaan. Laajoilla alueilla ohjaajan laatima etsintätaktiikka on a & o. Se takaa että alue käydään läpi kunnolla samalla kun se auttaa koiraa se parhaimpaan suoritukseen.
Noista raunioista puheenollen.
Ei taida olla hirveästi hyötyä kouluttaa suomalaisia rauniokoiria kansainväliseen avustustyöhön. Jos sattuu niin että meillä on talvi ja miinus 25 astetta (!) ja onnettomuusalueella on 30 plussa-astetta meidän koirilla ei tee paljoakaan ensimmäisinä päivinä. Koirilla menee muutama päivä nenän "aukaisuun" ainakin jos Ilkka Hormilaan on uskomista. Ja minä uskon. Hormila on suomalainen poliisi joka muutama vuosi sitten oli Thaimaassa etsimässä tsunamiuhreja koiransa kanssa. Hän kertoo että koirilla - koirakkoja oli kaksi - meni monta päivää ennenkuin nenät oli "kalibroitu". Suomessa oli tammikuu kun miehet lähti. Thaimaassa päivälämpötilat nousivat yli 40 keskipäivällä.
Hormila kävi Porvoossa kertomassa kokemuksista. Tässä linkki jos haluat lukea tarinan.