perjantaina, heinäkuuta 31, 2009

Lenkillä pisaroiden välissä



LARA: - Tänään ollaan sitten saatu VETTÄ oikein toden teolla. Mamma on keskittynyt nukkumiseen ja lukemiseen.
Tultiin äsken iltalenkiltä kaupungilla - juuri ennenkuin taas alkoi sataa. Kierrettiin mm Maarin kenttää. Mamma otti kentällä pienen seuraamisen Moskulle ennenkuin lähdettiin ajamaan kotiapäin että se tottuu työskentelmään myös märällä.

Eilen me käytiin ekä kertaa torstain peko-tottiksessa. Minä sain taas tehdä kivoja tottisjuttuja, Moskulla oli ne samat kuviot: seuraaminen, paikallaolo, A-este, hyppykuvio (komentona "Spring") kapulanpito jota sitä ei sitten kiinnostanut pätkääkään. Mamma lopetti toisen toiston jälkeen kun tavoite - rauhallinen pito - kuitenkin onnistui. Kiipeilytelineiden puolat olivat jäänliukkaat. Aurinko oli kuivattanut ja samalla hionut ne. Mikään koira - paitsi Lara - ei pysynyt niillä ja Mosku kieltäytyi isolla telineellä. Suostuttelun jälkeen ja namipalujen houkuttelemana se sitten ne meni.

Illalla mamma lähti Barbara Helsingiuksen/Anders Ruskin konserttiin Vessöön Marthagårdeneniin.