sunnuntaina, maaliskuuta 18, 2007

KOIRAKOULU

LARA: Koirakoulu tarkoittaa että teemme kaikenlaista kivaa mamman kanssa. Tänään meillä oli keittiötottista. Minun kohdalla se tarkoitti että sain taas etsiä kaikenlaisia juttuja joita mamma oli hukannut ympäri taloa.
PEDRO harjoitteli noutoliikettä.
Päivällä mamma otti meidät mukaan johonkin kouluun. Me odotimme pihalla ja katselimme kun ihmisiä (ja joitakin koiriakin) tuli ja meni. Mamma kävi kans siellä talossa ja sanoi että hän kävi "protestoimassa".
Sen jälkeen menimme siihen samaan paikkaan jossa mamma käy metsästämässä joka päivä. Me odotamme ulkopuolella ja saadaan joskus osa saaliista. Kuten tänään. Mamma oli metsästänyt sellaisia luuntapaisia juttuja. Ihan hyviä ne ovat, mutta mieluummin me syömme oikeita luita. Kalkkunanpersuksetkin käy. Mutta niitä mamma on jemmannut ja niitä saamme vain silloin tällöin.
Kohta me mennään vielä juoksemaan metsään. Ulkona on ihana ilma. Oikeesti. Lunta pyryttää ja tuulee. Illalla mamma aikoo katella jotain vaaleja töllästä. Ihmiset valitsee johtajansa tuommoisilla vaaleilla. Kumma tapa, miten ne voi tietää kuka on paras johtaja kun nuo johtajat eivät edes kuulu laumaan????