lauantaina, helmikuuta 17, 2007

KAMPAAJALLA























Mamma leikkasi otsatukkani äsken ja heti piti laittaa kuva nettiin!
Minä en yhtään tykkää tuosta laitteesta jota ihmiset kutsuvat kameraksi.
En muuten siitä karvojenajokoneestakaan. Onneksi ei tarvitse ajaa partaa joka päivä.
Sitten mamma luki minulle lehtiuutisen joka kertoo että minun susisukulaisia aiotaan taas tappaa. Tällä kertaa ihan lähellä, Kuhmalahden suunnalla. Minä en yhtään tykkää kun meitä koiraeläimiä tuolla lailla ammutaan. Mamma on ollut aika paljon Kuhmalahdella. Toivottavasti hän ei ota meitä mukaan seuraavan kerran. Ainakin Laraa voidaan ampua sutena niinkuin tekivät Lieksassa. Aina ei kyllä tiedä noista mettämiehistä. Kyllä ne voi luulla minuakin joksikin suurpedoksi. Mamma laittoi sen susiuutisen tänne alle.

ETELÄ-SUOMEN SANOMAT 17.2.2007:

Susijahti alkanee Kuhmoisten seudulla tänä viikonloppuna

Kuhmoisten, Kuhmalahden ja Längelmäen seudulla on valmistauduttu aloittamaan sudenpyynti jo tänä viikonloppuna. Maa- ja metsätalousministeriö on myöntänyt Pohjois-Hämeen riistanhoitopiirille luvan yhden suden kaatamiseen. Lupa on voimassa vain helmikuun 23. päivään asti.
Kuhmoislainen yksityishenkilö pyysi kaatolupaa seitsemälle sudelle, mutta ministeriö myöntyi vain yhteen. Ministeriö haluaa selvittää, onko yhden yksilön poistamisella vaikutusta muuhun laumaan.
Seudulla arvioidaan liikkuvan kymmenkunta sutta. Piirin riistanhoidonneuvoja Marko Mikkola kertoo, että monet susista käyvät pihoilla 1-4 yksilön ryhminä.