sunnuntai, maaliskuuta 02, 2008

Karvojenmetsästys on julmaa touhua

Radiosta tuli äsken joku ohjelma, jossa pähkäiltiin miten kiharaista tukkaa pitää hoitaa. Se oli osaa jotain Tukkakoulu-ohjelmaa.
Siitä me saimme idean startata oman sarjan: Karvakoulu. Tänään aiheemme on Miten eroon karvoista.

Useimmat ihmiset pitävät koirakarvoja riesana eteenkin sen jälkeen kun karvat ovat päättäneet jättää kumppaninsa. Siinä vaiheessa ihmiset aloittavat raivoisan koirankarvametsästyksen. Koirana on silloin parasta häipyä maisemista. Mukavinkin emäntä ja isäntä muuttuu mutisevaksi ennalta-arvaamattomaksi kotityranniksi kun hän saa pölynimurin käteensä.

Karvat viihtyvät samoissa paikoissa kuin ihmisetkin kuten tuoleilla, sohvilla, sängynpäällisillä, matoilla ja autonpenkeillä. Ne koristavat mielellään ihmisten vaatteita. Niillä on kuitenkin yksi suosikkipaikka yli muiden: Voirasioiden ohella ne hakeutuvat mielellään lakanoihin. Karvojen puolustukseksi täytyy sanoa että ne ovat suvaitsevaista väkeä. Ne jakavat auliisti lakanat hiekanjyvien ja puoleksi syötyjen luiden kanssa. Parhaiten ne kuitenkin viihtyvät suurissa ryhmissä, omien parissa.
Koirankarvojen metsästystä ei toistaiseksi säädellä mitenkään. EU-alueella kaikki keinot ovat sallittuja ja metsästää saa joka päivä.
Paljastamme nyt kotirintamammamme taktiikat:

1) Huonoksi havaitut
• käsin poimiminen (vain jos tiedät varmasti että elät 200-vuotiaaksi)
• pyyhkiminen kostealla (a) kaada likavesi lavuaarin VAIN jos itse perkaat putkistot niiden jumiuduttua (b) kaada likavesi vessanpönttöön VAIN jos tykkäät jynssätä vessanpönttöä
• tamppaaminen (isäntä muistaa yhtäkkiä että pitikin lähteä asioille, naapurin isäntä ampaisee paikalle olutpullo kädessä ilman minkäänlaista auttamisen elettä: "Ai, sä tamppaat mattoja", kaikki muu irtoaa paitsi koirankarvat)

2) Hyväksi havaitut
• lattiatason hyökkäykset aseena lattiaharja (suuroffensiiveissä tarvitaan pölynimuri, mieluiten langaton & litteä)
• sohva & nojatuolit: vierailija. Silloin karvojen poistuminen talosta on täysvarmaa ja ilmaista
• pöydänpinnat: hiha. Suosittelemme alpakkavillapaitaa.
• auton penkit: et-viitsi-heittää-minut-vielä-tämän-kerran-"ystävät"
• lakanat&vaatteet: kaksipuolinen vaateharja. Koiratkin tykkää siitä. Siis syödä.
• sakemanni: erilaiset harjat+säämiskä+pölynimuri (imuri ei irrota karvoja mutta jotkut koirat nauttii. Ihan OIKEESTI)
• isovillakoira: ei tiputa karvoja (eikä keräämiään takiaisia, neulasia ja risuja)
• kierrättäminen: pikkulinnut käyttävät mielellään sakemannin perskarvoja vuorausmateriaalina pesissään