keskiviikkona, marraskuuta 04, 2009

Mamman narinoita





















LARA: Tänään päästiin taas kunnon metsälenkille. Mamma on kärsinyt jotain flunssantapaista. Eilen sillä oli karsee päänsärky senlisäksi että nokka vuoti ja yskitti. Me saatiin tyytyä hirvenluiden syömiseen tarhassa!
En tiedä liekö syy suolahuoneessa jossa mamma istui maanantaina ja taisi olla perjantainakin, mutta tänään meidän 250 metrinen jyrkkä ylämäki meni kuin oravalla. Jäätiin äimistelemään Moskun kanssa! Me tietysti toivomme että mamma tulisi täysin terveeksi joskus.
Radiossa kerrottiin tänään Warelius-nimisestä 74-vuotiaasta sipoolaistädistä joka juoksi New York-maratonin. Täti on siten vanhin suomalainen joka on juossut maratonoin. Aika oli 5 h ja jotain. Siinä on meitin mammalla tavoitetta...
Radiosta puheenollen. Sillekin mamma ruukaa koiukutella. Se kuuntelee ratio Veeeeegaa, muttei enää. Vaikka yleisradiossa on 800000 levyä veeeega soittaa samat kymmenet hölökötilevyt, ohjelmat ovat toisintojen toisintojen toistoja tai kuten tänään järkyttävän huonoja keskusteluohjelmia. Eniten mammaa ärsyttää uutiset kun toimittajat eivät viitsi kaivaa mitään uutta tietoa seuraavaan lähetykseen. Pahimmillaan joku uutinen on exaktisti sama kello 6 illalla kuin kello 6 aamulla! Mitä hemmettiä toimittajat tekee työkseen oikein? Päivälehdissä on vähän samaa vikaa. Uutiset tuntuvat vanhoilta koska niitä me kuultiin jo edellisenä päivänä. Lehtienkin pitäisi kehittää juttujaan, tuoda jokin uusi näkökulma aamiaispöytään.