perjantaina, heinäkuuta 31, 2009

Lenkillä pisaroiden välissä



LARA: - Tänään ollaan sitten saatu VETTÄ oikein toden teolla. Mamma on keskittynyt nukkumiseen ja lukemiseen.
Tultiin äsken iltalenkiltä kaupungilla - juuri ennenkuin taas alkoi sataa. Kierrettiin mm Maarin kenttää. Mamma otti kentällä pienen seuraamisen Moskulle ennenkuin lähdettiin ajamaan kotiapäin että se tottuu työskentelmään myös märällä.

Eilen me käytiin ekä kertaa torstain peko-tottiksessa. Minä sain taas tehdä kivoja tottisjuttuja, Moskulla oli ne samat kuviot: seuraaminen, paikallaolo, A-este, hyppykuvio (komentona "Spring") kapulanpito jota sitä ei sitten kiinnostanut pätkääkään. Mamma lopetti toisen toiston jälkeen kun tavoite - rauhallinen pito - kuitenkin onnistui. Kiipeilytelineiden puolat olivat jäänliukkaat. Aurinko oli kuivattanut ja samalla hionut ne. Mikään koira - paitsi Lara - ei pysynyt niillä ja Mosku kieltäytyi isolla telineellä. Suostuttelun jälkeen ja namipalujen houkuttelemana se sitten ne meni.

Illalla mamma lähti Barbara Helsingiuksen/Anders Ruskin konserttiin Vessöön Marthagårdeneniin.

torstaina, heinäkuuta 30, 2009

TOKO-kisan kuvia





















Mirva voitti EVL-luokan ylivoimaisesti ja otti samalla palveluskoirakerhon luokkamestaruuden kotiin


Marian oli tänään VOI-luokan kakkonen ja samalla Porvoon palveluskoirien luokkamestari


AVO: Kiti kakkosena Pullan kanssa. Päivän voittaja oli Hukka


ALO-voittajat: Eija, Maria ja Tomppa


Pulla ja kapula


Hukka, bouvier


Upea Heikki


Bella, lagotto


Kuku, 11 vuotta

tiistaina, heinäkuuta 28, 2009

Hakureeneissä pitkästä aikaa

MOSKU: - Pitkästä aikaa olin hakureeneissä.
Kolme maalimiestä. Tavoite: palkka löydöstä. Ei ilmaisuvaatimusta.
Minusta tulee kuulemma haukkuva. Haukku on työn alla. Se harjoitellaan erikseen muualla kuin metsässä.

Reenien jälkeen käytiin uimassa Sondbyssä ja tehtiin kävelylenkki kaupungilla. Pomolla kasassa reilut 15.000 askelta ja noin 9 kävelykilsaa tänään.

Huomenna on TOKO-kisat Maarin kentällä.

Pimeereeni






















MOSKU:- Kun oltiin käyty kuvaamassa ja reenamassa Maarilla mulla alkoi pimeätreeni. Kuva on taidetehtaalta jossa on paljon ritilärappusia.

Treeneissä mulla oli seuraamista - tietenkin - paikallaoloa ja kilon kapulan pito (klikkeripalkalla). Kapula pysyy rahallisesti suussa, enkä mälvää sitä.


- Aij, täällä on lisää näitä ritilärappusia. Eikun tutkimaan.





















Kiti hellii Pitkoa joka satutti itteään metrin hyppyesteellä.


Bossen Boss, eli Romu Jr


Maijun komea Pimu


Suojelumali ja strassipanta

maanantaina, heinäkuuta 27, 2009

Anoppi tuli käymään

Näitä juttuja sitten riittää!

ILTALEHTI:
Koira hyökkäsi koulupojan kimppuun

Kaksi 12-vuotiasta poikaa joutui saksanpaimenkoiran hyökkäyksen kohteeksi.
Pojat olivat liikkeellä polkupyörillä, kun pihalta karannut koira hyökkäsi heidän kimppunsa ja puri. Tapaus sattui Mustasaaressa kuuden aikaan sunnuntai-iltana.
Poliisin mukaan toinen pojista sai eri puolille kehoaan vammoja koiran hyökkäyksessä. Äiti vei pojan tarkastettavaksi Vaasan keskussairaalaan. Myös polkupyörä vaurioitui.
Saksanpaimenkoiran omistajaa epäillään eläimen vartioimatta jättämisestä.
IL

Silloin kun itse olin pieni - siis ikuisuuksia sitten - lähdetiin siitä että koira vahtii omaa pihaa ja saattaa olla vihainen. Minunkin koulumatkalla oli pari tällaista tyyppiä. Jos koira oli irti pihalla, piti vaan kiertää toista kautta. Ei sen kummempaa.
En nyt sano että koira saisi hyökätä ihmisten kimppuun mutta luulisi että maailmassa on tärkeämpiäkin uutisia.

Tässä muuten hauska youtubepätkä: Anoppi tuli käymään, ohjaus: Ove, Porvoo, pääosissa 4 fila brasileroa.

www.youtube.com/watch?v=86s9mrceVxs&feature=related

Sun set






















LARA: - Kestääköhän tuo pinta kävelemistä...

Käytiin taas treenaamassa Maarilla. Moskulla oli seuraamista, nopea maahanmeno ja kilon noutokapulan luovutusosa. Klikkeripalkalla tänään.
Sitten pomo jäi kattelemaan kun Ludde, Egon, Hukka ja Ringo treenas.
Keskiviikkona 29.7. on muuten kentällä toko-kisat.

Lenkillä pomolla kasassa yli 8000 askelta.
Aamupäivällä se kävi joooooogamassa - mikä lie. Kehui kuitenkin sitä nyt erikoishyvksi.





















Hukka - hollannin paimenkoira


Egon


Ludde


Ringo - hollannin paimenkoira





















Keisarin uusi koira

lauantaina, heinäkuuta 25, 2009

Reipas ja avoin pikku sheltie


MOSKU: - Puolivuotias Fanny-sheltie oli eka kertaa kaupungilla... Kasvattajan ja omistajan Barbro Lönnforsin mielestä oli korkea aika ruveta treenaamaan, Fanny on menossa ekaan näyttelyyn. Reipas ja avoin neiti ei ollut moksiskaan vaikka torilla oli hirveä ryysis. Hyvä luonne tällä tytöllä.
Äitinsä Lilli toimi esimerkkinä.

Me ollaan dallattu Pallen lenkki kahteen kertaan. Sitten pomo kävi kesäkonsertissa välillä. Konsertti oli Mikaelin kappelissa jossa mutsi ei ole ikinä aikaisemmin käynyt - vaikka kävi töissä samalla alueella, Barnens by:ssä, muutama kesä sitten.

Tän jälkeen mentiin Maariin jossa mulla oli seuraamista, luoksetulon loppuosa sekä UUSI kilon noutokapula. Pudotin sen kaksi kertaa pomon varpaille, kerran omille. Eka luovutus meni tosi mallikkaasti, muut yritykset siis vähemmän tyylikkäästi..

Tän jälkeen oli lenkkeilyä Kokonniemellä - taisi tulla aika monta kilsaa.Sitten pysähdyttiin vielä Kaupunginpuistoon harjoittelemaan tottista pimeessä ja häirinnän alaisena. Häirintä = mölyävää nuorisoa ja siili.
Mulla oli seuraamista, paikallaoloa maaten sillen että pomo pyöri ympäriinsä kuin kusi sukassa.
Nyt minä olen väsy!

Pomolla kasassa 14200 askelta ja sekin laskettu alakanttin. Kilsoja on mittarin mukaan 6,5, mutta oikeesti niitä on varmaan lähemmäs 10. Tuo ihme kone jota pomo kantaa kaulassa vaatii 4 minuutti ennenkuin se käynnistyy. Jopa mamma kävelee aikamoisen matkan siinä ajassa.

perjantaina, heinäkuuta 24, 2009

Minustako mannekiini?


MOSKU:- Pomo otti minusta tosi edustavan kuvan....
Tulisko minusta mannekiini on olen niin muuntumiskykyinen?

Löydettiin uusi kävelyreitti.
Rannan länsipuolella kulkee hieno kävely- ja pyöräilypolku. Se alkaa uuden sillan kohdalla ja vie aina Kokonniemen kärkeen asti.
Me käveltiin se päivällä jolloin oli hiljaista ja me saatiin juosta vapaina.

Aamulla tehtiin Pallen lenkki jonka pituus pomo muuten mittasi auton avulla nyt illalla. Se on aika tasan 2 km. Samalla pomo huomasi että se on ohjelmoinut askelmittarinsa alakanttiin. Joka päivä on tullut melkein tuplasti askelia ja kilometrejä!!!



Sääukot lupasivat sadetta illaksi ja sitä on todella riittänyt. Pomo ehti just ja just napsii tämän kuvan niin taivas aukesi niskaamme...

torstaina, heinäkuuta 23, 2009

RANNALLA


MOSKU: -Yliken laiturilla tänään.


LARA: - KAIKKI, siis KAIKKI on märkää. Mosku putos veteen laiturilta ja mamma joutui vetämään sen ylös.


MOSKU: -Miten mie nyt silleen...


Meidän synkroniuinti. Tähtäämme olumppialaisiin.


LARA: - Vasen käännös. Näytetään nostamalla vasenta korvaa.


Laran kuviouinti


Illalla pomo kävi teatterissa. Balladen om finska kriget Postimäellä.

MOSKU 1 V TÄNÄÄN - KIITOS TIINALLE HYVÄSTÄ KOIRASTA


http://www.blogger.com/img/blank.gif

Tänään vietetään Moskun ekoja synttäreitä.
Kasvattajalle, Okkosen Tiinalle Iissä suurkiitokset tosi hyvästä koirasta. Mosku on täyttänyt kaikki odotukseni - enemmänkin.
Kun lähdin hakemaan uuttaa sakemannia olin asettanut muutamia ehdottomia vaatimuksia. Halusin Lapinleimun Riitan Nasty-linjaisen, nimenomaan linjan josta löytyy Nasty-Aida-Ida takana. Olen sitä mieltä että se on Riitan kaikkien aikojen parhaita linjoja.
Toinen vaatimus oli hyvähermoisuus, hyvä rakenne (suora selkä) ja kolmas vaatimus oli sisäsiitosprosentti nolla. Jaa. Oli vielä neljäskin. Sen piti olla uros.
Eräänä päivän kävin kurkkaamassa Apulaa jossa muuten en IKINÄ käy - Annan syytä. Hän oli ihmetellyt jotain koiraa siellä.
No sieltähän se Moskun pentue löytyi ja eiku soittamaan Tiinalle.
Vielä ei ollut tarkoitus ottaa uutta pentua, mutta juteltuamme Tiinan kanssa monta kertaa totesin ettei tällaista mahista tule heti eteen.

Haluan myös kiittää mentoriani ja inspiraatiolahähteeni Tel Avivissa. Heti Moskun tultua kotiin aloin treenaamaan sitä Amnonien menetelmien mukaan. Nyt olen tosi kiitollinen ja iloinen että tein töitä pennun kanssa ennen sairastumistani. Minulle epätyypillistä että todella tein joka päivä. On niin helppoa siirtää jutut seuraavaan päivään.
Eka vuoden agility-, rohkeus-, tottis- ja sosiaalistamistreeni poikii nyt. Suosittelen lämpimästi kaikille pennunhankkijoille. On kuin laittaisi rahaa pankkiin.

Big thanks to Amnon in Tel Aviv for the opinions, assistance and inspiration I´ve got on canine training. Mosku´s grown up to be a really lovely dog, cooperative, couragious and gentle.

keskiviikkona, heinäkuuta 22, 2009

Pomo konsertissa


Pomo sytytti kynttilöitä kuolleiden ihmisten (ja koirien?) muistoksi

MOSKU:- Pomo kävi Pernajan kirkossa missä Herman Wallén lauloi Franz Schubertin Die Schöne Mûllerin - kokonaisuus joka koostuu paristakymmenestä pienestä laulusta.
Lyhykäisyydessä se kertoo rakastuneesta jätkästä. Ensin kundilla menee lujaa. Pomo sanoo että naisena ahdistuisi vähemmästäkin.
No sitten tuleekin metsästäjä-äijä kuvioon ja tyyppi numero yksi vaipuu itsesääliin. Vai mitä sanotte tästä: "Nummelle hauta kaivakaa, se vihreällä ruoholla peittäkää !/Vihreää kultani rakastaa/Ei mustaa ristiä, ei kirjokukkia/rakkauden tuska nummeni:/metsästystä kultani rakastaa/
Huh!

Pianolla säesti Lena Sorkina.


Ei ihme että lapset pelästyy kun ne näkee pomon frisyyrin

Sitytreeni


MOSKU: - Tänään oli sitytreeniä pitkästä aikaa. Kaupunginpuistossa seuraamista ja paikallaoloa a la Amnon. Sitten pieni jaloittelukierros Maarilla, josta jatkui kaupunkikierros. Käytiin torilla - vaikka siellä ei kuulemma saa toriaikaan olla koiria. Sielläkin seuraamista ja paikallaoloa. Lisäksi pomolta tippui ensin lompakko sitten avaimet. Hoksasin molemmat ja pelastin ne!


Pomo on aina ihmetellyt mitä tämä Porvoon Manneken Pis oikein puuhaa. Niin minäkin...



- Olen suuresti hämmästyny...



Lara pääsi suosikkipuuhaan...


Mitä kotirauhan häirintää??


Tulehan myyrä sieltä!


Amish country?

tiistaina, heinäkuuta 21, 2009

Kukkien kera


MOSKU:- Treenien jälkeen pomo ikuisti meidät kukkien kera. Porvoon kaupungin puutarhuri on tehnyt rannasta tosi viihtyisän. Mekin tehtiin pitkä lenkki rantaa pitkin illalla.
Reeneissä mulla oli seuraamista, sitäkin vain perusasennossa, muutama maahanmeno sekä A-este että teline. Larakin joutui tänään tekemään töitä eikä se ollut ollenkaan tyytyväinen.
Lisäksi mulla oli paljon vapaana oloa - myös kaupungilla.


Svante kävi kentällä


Puolivuotias Hugo. Mahtava rakenne pojalla, joka muuten tulee Tsekeistä.

Pomolla kasassa 11200 askelta tänään.

maanantaina, heinäkuuta 20, 2009

Maanantaitreeni

Maanantaijengi treenaamassa:





















Pitkon tyylinäyte A-esteellä


Pulla ja pallo


Hukka-bouvier


Me ei ehditty yhteisharkkoihin, vaan mentiin kentälle muita myöhemmin. Moskulle seuraamista ja lopuksi yksi todella hyvä luoksetulon loppuosa, palkkana pallo. Lopuksi muutama kilsa kävelyä.

sunnuntai, heinäkuuta 19, 2009

8300 askelta


MOSKU: - Tältä näytän nyt, muutama päivä ennen ensimmäistä synttäripäivääni 23. heinäkuuta. Karvanlähtö on mojova.
Pomo keksi mju-kamerassa uusia toimintoja joten tänään on taas kuvattu meitii eestä ja takaa, istuu ja makaa.
Meille tuli kiire lähteä lenkille koska ilmatieteen ukot povaa sadetta ja ukkosta. Kierrettiin taas Maarin ja käppäiltiin joenrannassa.


Kentällä pomon oli kerta kaikkiaan PAKKO laittaa meidät makaamaan paikalla - sattui löytämää muutaman namin liivinsä taskuista meille palkaksi...


Laraa pitkästyttää...


Ihanaa leikkiä vesileikkeijä kun on niin kuumaa





















Laran attitude
Pomo käveli kasaan 8300 askelta