maanantaina, huhtikuuta 13, 2009

Tylsää

LARA: Tylsä pääsiäinen.
Toissapäivänä oli vielä hieno ilma ja me oltiin ulkona koko päivän. Eilen pomo oli kipeä ja makasi sohvalla - koko päivän. Sillä oli sivu kippeenä ja olkapää särki.

Ilma on harmaa, tylsä ja kylmä.
Tänään Anna vei meidät lenkille kun pomo ottaa vielä iisisti kun se vihdoin pääsi eroon särystä.

Moskun säikyttämä naapuri kulkee ympäri kylää valittamassa miten hän melkein kuoli.

torstaina, huhtikuuta 09, 2009

Anilliininvärinen kaulapanta

MOSKU:- Pomo luuhasi kaupungilla koko päivän.

Mulla ei ollut edes aamu-keittiötottista!
No, päästiin sentään KÄVELYlenkille kun pomo tuli kotiin. Pedro kulki uudessa kaulapannassaan.
Sille piti hankkia uusi panta, sillä sen kaula kutistuu aina välillä. Eilen kun Pedro pysähtyi pissimään sen vihreä alennus-huskypanta (2e) lähti pään yli - pomon huomaamatta. Pomo jatkoi kävelemistä mun ja Laran perässä Pedron talutin ja panta ilmassa roikkuen!! Sitten hätääntyi kun Pedro juoksee irrallan meidän ohi. Käveltiin nimittäin maantiellä.

Pedron uusi kravatti on ANILLIININPUNAINEN puolikuristava NIITTIPANTA !!!!!!!!!!
Pomon mielestä se on NIIN kaunis, NIIN kaunis Pedron mustaa turkkia vasten.

Jaa, että mistä johtu Pedron kaulan kutistuminen.
No tällä kertaa se johtuu siitä että pomo leikkasi koko talviturkin pois. Koira pieneni kolmen isovillakoiran verran.

keskiviikkona, huhtikuuta 08, 2009

Karhun ruoka

MOSKU: - Oltiin pomon kanssa kaupungilla. Pomo osti jotain haketta, sitten käytiin pienellä lenkillä.
Aamupäivällä oli esine-etsintää – keittiössä.
Otettiin myös pieni seuraamis-sessio.

Toissapäivänä olin kans pomon mukana kun se kävi kaupungilla.
Koirapuistossa leikin saman ikäisen ruskean dalmiksen kanssa. Roiskutettiin rapaa pomon päälle. Meistä se oli hauskaa.
Pomolla ei ole huumoria.

Äsken yritin minun-on-PAKKO-päästä-ulos-kikkaa. Unohtui että tulimme kymmenisen minuuttia sitten sisälle. Pomo mulkoili pahasti.
Parasta olla hiljaa.

Naapuri näki viime sunnuntaina karhuemon pentuineen pihallaan.
Joka kerta kun pomo hermostuu meille se uhkaa syöttää meidät karhulle.

tiistaina, huhtikuuta 07, 2009

maanantaina, huhtikuuta 06, 2009

Suskin tottissemppa lyhykäisyydessä

Pomo: - Tässä muutama juttu Suskin tottissempasta eilen.

Koiran valmistaminen työhön:
Suski kertoo koiralle mikä on tulossa. Kentälle tultaessa hän nostaa koiransa viettiin sanalla "tottista, tottista".
Eteenmenon merkki on taputus rinnuksille, sen lisäksi Suski kertoo koiralle että nyt tehdään eteenmeno. Istumisella, maahanmenolla ja seisomisella on myös omat merkit (pään silitys, selän silitys jne)

Merkkisana:
Suskin merkkisana on ZIP! Se on merkki koiralle että NYT teit oikein, palkka tulossa.
Merkkisanan tulee olla sana jota et IKINÄ käytä muissa yhteyksissä.







Koira tekee oikein. Siitä tulee merkkisana (zip, Tsup, tsäp tai mikä tahansa sana jota et käytää muulloin). Merkkisana kertoo koiralle paitsi että se teki oikein että palkka on tulossa. Sempassa keskusteltiin paljon oikeasuuntaisesta palkkaamisesta.


"Imuttaminen":
Imuttaminen on hyvä keino opettaa koiralle oikea paikka/asento seuraamisliikkeessä.
Imuttamisella tarkoitetaan että koira ohjataan "makkarakädellä". Ideana lykykäisyydessä on että koira seuraa kättä jota pikkuhiljaa harjoittelun edetessä nostetaan yhä ylemmäs. Lopulta vaihdetaan makkara muuhun palkkaan jota ohjaaja pitää jemmassa olkapään korkeudella.





















Lähdössä makkarakäsi on kiinni koiran nenässä. Seuraamisen aikana kättä kohotetaan rauhallisesti kymmenisen senttiä ("pilkkiliike"). Tämän tarkoitus on totutella koiraa siihen että auttava käsi nousee yhä ylemmäs kunnes voidaan siirtyä muuhun palkkaukseen.











Näin jemmaat makkaran. Liikkeen aikana sormien tulee osoittaa eteenpäin. Kättä ei pidetä nyrkissä.


Takapään liikuttaminen:


Suski opettaa koiraa liikuttamaan takapäätä (seuraamisliikkeen käännöksissä) seisomalla itse pienellä alustalla. Se estää ohjaajaa tekemästä liian laajoja ympyröitä.
Koira istuu perusasennossa,(koment0) ja ohjaaja lähtee RAUHALLISESTI pyörimään takaperin paikallaan. Koiralle viestitetään seuraaminen hyvin pienin toistuvin nyppäyksin (Siis ei mitään repimistä ja hirveitä pakotteita vaan lähinnä pientä häirintää)





















Marian kokeilee peruuttamista pienellä alustalla seisten. Elmerillä taitaa olla selvittämättömiä asioita yleisön kanssa.

Yleistä:

Suski opettaa koiransa positiivisen vahvistamisen kautta. Pakote on Suskille lähinnä koiran härintää (ravistellaan hihnaa/pantaa). Koira tavoittelee rauhaa. Tekemällä oikein se pääsee tavoitteeseen (hihnan vispaaminen loppuu)

Opetusvaiheessa liikkeet pilkotaan tosi pieniin osiin.Edetään maltillisesti. Jos takkuaa palataan muutama askel taaksepäin. Se ei pilaa koiraa.
Suski painottaa sitä että koiran täytyy ymmärtää mitä siltä vaaditaan. Moni esimerkkikoira ei selvästikään tiennyt mitä ohjaaja toivoi siltä.
Myös "vanha" koira oppii uusia asioita. "Korjaussarjoja" on joka lähtöön.

sunnuntaina, huhtikuuta 05, 2009

Suskin tottissemppa


Kontakti pidetään tapahtui mitä vaan...

Kouluttaja Suski Mölsä. Oikealla löhöövä mies on Silveri, salin omistaja.
Juttua semppasta kunhan ehdin.

lauantaina, huhtikuuta 04, 2009

Huonoissa kirjoissa

MOSKU: - Taidan olla huonoissa kirjoissa tänään.

Juttu on tällainen.
Eilen, kun pomo oli ottamassa minut tarhasta sisälle – Lara ja Pedro oli jo sisällä – meidän tiellä tulee kummallinen hahmo. Se laahustaa hitaasti eteenpäin. Yllään sillä on pusakka. Pää on piilotettuna isoon huppuun. En kertakaikkiaan voinut vastustaa, vaan juoksin pihan rajalle kattomaan.
Se oli naapurin täti, joka kuulemma säikähti niin että kuolee siihen paikkaan. Hän kiljui pomolle, joka seisoi rappusilla, ettei kuullut eikä nähnyt mitään hupun sisältä...
Pomo huuti minut pois ja me mentiin sisälle.
Aamulla ei löytynyt raatoa tiellä.
Tyyppi on näköjään noussut kuolleista koska äsken se soitti pomolle ja alkoi ripittää sitä. Pomo löi luurin kiinni.

Lara tuossa ihmettelee kenelle tuo tyyppi valittaa jos hän säikähtää peuroja tai jäniksiä joita on ihan riesaksi asti täälläpäin.

Pedro sanoo, ettei olisi vaan sama täti joka on KIELTÄNYT liikenteen hänen talonsa ohi – vaikka meidän tie on ihan yleinen tie. Välttääkseen yhteenottoja tädin kanssa pomo on välttänyt ajamasta sitä kautta, koska meille pääsee muutakin kautta.

Pomo: - Kyllä on ihmisillä ongelmia.
Ilmoittakoon poliisille, perkele!

Moskuhuumoria

MOSKU:- Tylsä viikko takana. Pomo oli jossain päiväkirurgisessa leikkauksessa ja nyt sillä on iso reikä kyljessä jossa on ainakin tuhat tikkiä. Se ei ole leikkinyt mun kanssa viikkoon, eikä ole ollut tottistreenejäkään. Hyvä kun ollaan päästy metsään juoksemaan Laran ja Pedron kanssa.
Eilen pomolta loppui huumori tyystin.
Minä olen keksinyt hyvän tavan päästä ulos puuhastelemaan, istun oven eessä ja vingun yhtenään. Jossain vaiheessa pomo menee halpaan ja avaa oven mulle.
Eilen tein saman stuntin. Olin kerjännyt ulos about kuusisataa kertaa kun illansuussa pyysin taas nätisti päästä kakille. Pomo tiuski jotain, mutta päästi ulos. No, minähän ampaisin syömään mun aiemmin löytämääni aarretta - pomon mukaan jotain ällöttävää mömmöä. Juoksin ympäri pihaa aarre suussa. Kun säntäsin maantielle nousi varsinainen riemu. Pomo tuli perässä ja komensi takaisin pihalle. Äänensävy oli sellainen etten uskaltanut muuta kuin totella. Taisi kuulua Ouluun asti.
Sitten ajattelin hauskuuttaa pomoa "ota-kiinni-jos-saat-leikillä". Juoksin hiekkakuopalle, hypin naapurin pihalla ja huusin labbistytöille. Pomo karjui naama punaisena pihalla. Se oli oikein hupaisaa. Mutta sitten pomo painui sisään ja jätti mut yksin ulos. Se ei ollut kovin kivaa ja hetken päästä tulin kotiin. Silloin pomo motkotti jotain tyyliin "vai haluat olla ulkona" ja tunki mut tarhaan YKSIN. Siinä jouduin istumaan ikuisuuden enkä uskaltanut edes haukkua kuin ihan vähän.
Tänään en taida tehdä samaa temppua. Ulkona sataa räntää ja tiedän että pomo on kerran jättänyt salukinsa tunniksi kaatosateeseen kun se leikki ota-kiinni-jos-saat-leikkiä. Se oli kuulemma saman ikäinen kuin minä nyt.

maanantaina, maaliskuuta 30, 2009

Pennun mietteitä

MOSKU: - Pomo on parannellut jotain keuhkoputkentulehdusta eikä ole ollut ihan parhaimmillaan. Anna on käyttänyt meitä lenkillä.
Kerran Pedro karkasi Annalta ja juoksi kiitolaukkaa takaisin kotiin kun se tiesi että mamma pötköttää sohvalla.
Edellisellä metsälenkillä Lara ja Pedro rikkoi lakia ja lähti kahden jäniksen perään. Hanki on pehmeä ja upottava joten jahti loppui lyhyeen.

Tänään jatkui taas keittiötottis aamupalan yhteydessä.
Mun piti kiertää pomoa ja istua perusasennossa. Komento on "fuss".
Ei olla treenattu kiertämistä vähään aikaan. Vaikka minä olen kyllä kiertänyt ihan omasta tahdosta kun menen ruokakupille. Suunta on kuulemma ollut vähän hassu, mutta kumminkin. Pomosta se on liikuttavaa (sick!) eikä se ole väittänyt siitä koska liikkeeseen ei liity komentoa.
Tänään se meni oikein päin. Komennosta.
Minä joudun AINOANA tekemään töitä ruokani eteen. Pomo pyytää joko istumaan tai makaamaan ennenkuin saan oman annokseni. Laran ja Pedron ei tarvitse kuin istua nätisti omilla paikoillaan odottamassa kun pomo laittaa ruokaa kuppeihin.

Tuosta väärästä suunnasta tuli mieleen yksi juttu.
Pomo jutteli kerran Kännykälle ja oli hirmu tuohtunut. Se oli sen suojeluseminaarin jälkeen. Ennenkuin sempassa siirryttiin varsinaiseen suojeluosuuteen halusi Tomppa (maalimies, siis) että jokainen näyttää mitä tottisliikkeitä ne osaa.
Pomon veri kiehahti kun se katteli yhtä sakemanniohjaajaa ja sen 5 kk vanhaa koiraa.
Ohjaaja vaati pennulta täydellistä seuraamista ja metodi oli PAKOTE, PAKOTE,PAKOTE. Eikä ne olleet mitään pieniä nyppäyksiä. Pomo ja Kännykkä ihmetteli miltä pennun ranka mahtaa näyttää tuollaisesta repimisestä.
Toisekseen pomon mielestä tuollaisilla menetelmillä pennulta viedään kaikki aloitekyky. No, se sanottakoon että ohjaaja ohjasi tosi hyvin suojeluosuuden. Siinä koira sai todella paljon tukea ja kiitosta ohjaajalta.
Mutta silti.
Moni nauraa klikkeriperiaatteelle, mutta pomo on edelleen vakuuttunut että se on paras tapa opettaa pentua (ja aikuisia). Kun koira tekee "väärin" ei tapahdu mitään.
Menetelmä pistää koiran miettimään ja keksimään itse ratkaisuja. Koirasta tulee aktiivinen. Se uskaltaa tarjota eri vaihtoehtoja.
Klikkeriperiaate ei tarkoita että ohjaajalla täytyy olla klikkeri. Periaatetta voi soveltaa muullakin tavalla.

Meillä klikkeri on mun ja pomon yhteinen kieli.
Kun pomo haluaa viestittää mulle mitä mun pitää tehdä se käyttää klikkeriä. Yleensä tajuan vain muutaman toiston jälkeen mitä pomo haluaa. Pikkuhiljaa siirrytään sitten pois klikkeristä muuhun palkkaan. Klikkeripalkka on aina ruoka (paitsi muutaman kerran kun palkkana on ollut pallo...)

perjantaina, maaliskuuta 27, 2009

Koiravankila



Mosku: - Tänään on niin hieno päivä että pomo laittoi meidät kaikki ulkotarhaan iltapäivällä. Sitten se heitti meille luita ettemme mökää.
Se valvoo meitä kaihtimen takaa.
Mutta nyt haluan pois täältä. Luut on syöty ja täällä on t-y-l-s-ä-ä.
Kiljun vähän. Ehkä se auttaa.

tiistaina, maaliskuuta 24, 2009

Treenikuvia

POMO: Jos haluat katsella kuvia Moskun ekoista maalimiestreenestä kuvia löytyy Porvoon palveluskoirakerhon sivuilla. Tässä LINKKI kerhon etusivulle josta voit navigoida viikonlopputapahtumaan. Kuvien otsikko taitaa olla "PK-viikonloppu 21-22.3". Valitse "Lauantaiilta". Kuvaaja on Tom Isaksson.
Mosku löytyy yhdeksännellä kuvarivillä, maalimiehellä Moskun kirkkaanpunainen Euro Joe-hiha.

sunnuntaina, maaliskuuta 22, 2009

Pedron uusi look



MOSKU: -Pomo on ihan out tänään. Aamulla kun se heräsi sillä oli 38 astetta kuumetta ja oli muutenkin ihan tööt. Se antibioottikuuri ei ole tainnut purra vielä.
Tänään pomo lepää mikä tarkoittaa että meilläkin on lepopäivä.
Lara ja Pedro oli tarhassa muutaman tunnin. Minä myös!!!

Pedro on menettämässä turkkinsa.
Eilen pomo leikkasi mahapuolelta, tänään se veti koneella mahan ja kaulan sileeksi. Pedro on tosi hilpeän näköinen. Mutta ei voi kuulemma kyniä ihan lyhyeksi vielä, varsinkaan kun on luvassa kylmempää taas.

IDITARODsaldo: viisi kuollutta koiraa.

lauantaina, maaliskuuta 21, 2009

Eka maalimies

MOSKU:- Tänään pääsin ekan kerran maalimiehelle. Heino Kakko kehui kivaksi koiraksi ja kehotti jatkamaan suojelutreenejä. Tänään purin mun punaista Euro Joe-hihaa. Kakko on sitä mieltä että seuraavissa treeneissä voin jo siirtyä stydimpään hihaan. Edellyttäen että on taitava maalimies.
Pomo sai monta hyvää treenivinkkiä. Muun muassa purupuolella mun pitää saada enemmän vastustusta kun me leikitään. Sitten ne puhui siitä rauhavaiheesta JOKAISESSA esinessä.

Pomolla on keuhkoputken tulehdus. Pulssi nousee 120een jo pelkästään auton ajelusta. Että se puuskutti kun joutui juoksemaan mun kanssa.
Se teki itse asiassa ihan hyvää, koska nyt se yskii pois sitä moskaa.
Apteekin täti varoitti auringonpaisteesta kun pomo haki antibioottikuurinsa. Mielenkiintoista nähdä minkä näköinen pomon naama on huomenna. Tänään on meinaan todella kaunis ilma. Ja kylmä tuuli.

perjantaina, maaliskuuta 20, 2009

Mackey voitti taas

POMO: Vuoden Iditarod: Mackey voitti kolmannen kerran peräkkäin. Samaan ovat yltäneet aikaisemmin vain kaksi mucheria, toinen niistä nainen.

Kisassa kuoli kolme koiraa, mikä on ennen näkemätöntä. Kaksi epäillään kuolleen hypotermiaan eli suomeksi sanottuna paleltuivat kuoliaaksi.
Tänä vuonna on Alaskassa ollut epätavallisen kylmää. Tuuli on lisännyt kylmyyttä.

tiistaina, maaliskuuta 17, 2009

Mikään ei oo niin fixu kuin sakemanni...

Epäilyksen alaisina olivat perheen lapset, kunnes poliisikoiran omistaja asensi valvontakameran...

Hyviä ja huonoja Iditaroduutisia

POMO: Mackey vakuuttavassa johdossa Iditarodissa.

Toinenkin siperian huskyvaljakko ulkona kisasta kun Matray keskeytti.
Sen lisäksi että pelastuspartiot joutuivat etsimään kahta ajajaa, kisasta raportoidaan kaksi koirakuolemaa. Anchorage Daily Newsin tämän päivän jutusta ei käy ilmi onko kysessää kahta uutta kuolemaa vaiko järjestyksessä toinen kuollut koira. Ensimmäinen kuolema tapahtui aivan kisan alussa.

Alaskassa on tänä vuonna jäätävää, ja nyt epäillään että ohutturkkiset alaskan huskit ovat altistuneet kylmyyteen.

maanantaina, maaliskuuta 16, 2009

Ruhe

MOSKU: - Harjoitukset jatkuu.
Nyt keskitymme rauhoittumiseen (ruhe). Pomo ihmettelee miksi osaan sen joidenkin esineiden kohdalla, mutta toisissa ei. Nyt reenataan sitten niitä joita minä "mälvään".
No, tehdään pomon mieleen. Ne harjoitukset ovat niin lyhyitä ettei niitä edes huomaa...
Seuraamisessa ollaan edetty "kiertovaiheeseen". Sen pomo opetti klikkerillä. Tajusin jujun yhden illan reenin jälkeen. Kohta kuulemma alkaa liikkeen hiominen, eli tehdään siitä nopea - ei tuota vaikeuksia mulle - ja tiivis. Tässä osiossa on pallopalkka.
Iditarodin johdossa on edelleen Mackey.

sunnuntaina, maaliskuuta 15, 2009

Iditarodtilanne

Mackey vakuuttavassa johdossa. Saapui ekana Kaltagiin. Matkaa taitettu 772 mailia, jäljellä 400.
Pitää edelleen uskomatonta vauhtia yllä.
Matkalla Shagelukin kylästä Yukonille Mackey nukahti ja koirat lähtivat juoksemaan väärää reittiä. Ylimääräistä matkaa tuli reippaasti. Matka Anvikin kestää normaalisti noin 2,5 h, nyt 4,5 h. Silti Mackey saapui ekana Yukonille.

Loveman on heitetty ulos kisasta, joten mukana on enää vain yksi puhdas huskyvaljakko. :(

Leikkipäivä

MOSKU: - Tänään on leikitty, leikitty, leikitty.
Ensin kotona, sitten kentällä.
Painopisteessä rauhavaihe - kaikissa leluissa.
Pomo vei minut Maarin kentälle, jonne on aurattu todella hyvä tie. Eikä kenttäkään ole pahemmin lumen peitossa.
Ensin tehtiin pieni pissalenkki, sitten oli mun ehdollistaminen työhön, eli kaulaketjun kilistys ja pukeminen, sen jälkeen pallot esiin ja kentälle. Treeni kesti varmaan kokonaista 2 minuuttia!
Onpa sentään monta kertaa pitempi treeni verrattuna vinttikoirien rataharjoituksiin kertoo pomo. Vinttikoirilla meni jotenkin näin: tultiin radalle, odoteltiin, juostiin yksi ratakierros. Treeni = reilut 30 sekkaa....
Maarin jälkeen ajettiin jokirantaan kävelylle. EN saanut riekkua muille koirille. Bläääh.

lauantaina, maaliskuuta 14, 2009

D&C:n suojelusemppa





















POMO: Päivä kului Jan Skogsterin ja Timo Salmisen suojelusempassa. Kuvassa Skogster sekä Hurstin Seppo ja Sauli, vai oliko sittenkin Simo...
Olkapää särkee niin s--------i ettei huvita kirjoitella sen enempää.
Pennun kanssa on sentään leikitty.
Sen maha näyttää olevan taas kunnossa.